Jättipotti kiikarissa! Sebastian Aho aloittanut neuvottelut uudesta NHL-sopimuksesta – tulevalla kaudella yksi selkeä tavoite
Carolina Hurricanes ja suomalaistaituri Sebastian Aho ovat aloittaneet neuvottelut uudesta sopimuksesta.
Ahon nykyistä tulokassopimusta on vielä vuosi jäljellä ja raumalaislähtöinen hyökkääjä toivoo itselleen pitkää jatkodiiliä. Juuri nyt keskustelut ovat kuitenkin vielä alkuvaiheessa, mutta Ahon odotetaan nousevan jopa Hurricanesin hintavimmaksi pelaajaksi.
– Olemme aloittaneet neuvottelut, mutta vielä on turhan aikaista sanoa mitään, Aho kertoi NHL.comin toimittaja Tom Gulittille.
21-vuotias ”tietokone” oli viime kaudella sensaatiomaisella pelipäällä ja nakutti pelaamassaan 78 ottelussa 65 tehopistettä (29+36). Tulevalla kaudella nuorukainen odottaa ottavansa entistä johtavamman roolin joukkueensa keskuudessa.
– Haluan olla vielä parempi pelaaja ja johtaa sillä tavoin. En ole kaveri, joka räyhää pukukopissa. Pyrin johtamaan omalla esimerkilläni, Aho summasi.
Carolinan johtoportaassa nähdään tulevalla kaudella uusia nimiä, kun päävalmentajan pallille astuu seuran apuvalmentajana toiminut Rod Brind’Amour. Lisäksi Don Waddell nimettiin joukkueen uudeksi GM:ksi toukokuussa. Aholla oli omat aavistuksensa sen suhteen, että jotain on tapahtumassa.
– Aavistelin jotain tämän kaltaista. Mielestäni tarvitsimme pientä muutosta ja nyt näemme miten tämä lähtee toimimaan. Kaikki liikut tehtiin sen vuoksi, että olisimme jatkossa parempia. Kaikki haluavat voittaa ja siihen myös pyrimme.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa