NHL:ään eurooppalainen valmentaja? Vahvin ehdokas luottaa kykyihinsä: ”Seuraava askel”
NHL:ssä ei olla nähty eurooppalaista päävalmentajaa pitkään aikaan. Viimeksi kaudella 2000-2001 tshekkiläinen Ivan Hlinka ja suomalainen Alpo Suhonen toimivat vuoden ajan Pittsburgh Penguinsin ja Chicago Blackhawksin valmentajina, mutta heidän jälkeensä on ollut hiljaista.
Seuraavaa nimeä ei tarvitse välttämättä odottaa enää kauaa. Ruotsin päävalmentajana viimeiset kaksi vuotta toiminut Rikard Grönborg on siirtymässä takaisin seuratasolle, kun sopimus Tre Kronorin kanssa päättyy seuraavan kauden jälkeen.
Kaksi MM-kultaa Tre Kronorille tuonut valmentaja kommentoi IIHF:n sivuilla, että mahdollisuus valmentaa NHL:ssä kiinnostaa edelleen.
– Totta kai. Olen työskennellyt olympialaisissa, MM-kisoissa. Olen ollut onnekas, että olen saavuttanut menestystä siellä. Olen tehnyt töitä myös yliopistoissa, Yhdysvaltojen junioreissa sekä WHL:ssä, joten se (NHL) olisi seuraava askel, Grönborg kertoo.
Ruotsalaisvalmentaja ei osannut kuvailla millaisessa joukkueessa hän haluaisi erityisesti valmentajaa. Tärkeintä hänelle on, että seurajohto luottaisi valmentajaan ja antaisi tälle vapaudet käyttää valmennusmetodejaan.
– Jatkan tulosten tekemistä, ja toivottavasti joku huomioi sen. Katsotaan mikä seuraava askel on.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?