NHL-mestarivahti vaisuna median edessä – pitkään jatkunut sairasloma venymässä?
Viime vuosien kestomenestyjä Chicago Blackhawks saattaa joutua aloittamaan kautensa ilman luotettua ykkösvahtiaan Corey Crawfordia. Kaksi Stanley Cup -mestaruutta seuralleen torjunut maalivahti on kärsinyt pitkään jatkuneesta vammakierteestä, eikä takuita miehen osallistumisesta joukkueen harjoistusleirille ole olemassa.
Kaksinkertainen Jennings-voittaja saapui perjantaina median eteen kertomaan nykytilanteestaan. Selkeää vastausta ei kuitenkaan saatu, vaan kaikki jätettiin tulkinnan varaan.
– Sitä on hankala sanoa, mutta se on mahdollista. Me olemme kulkeneet pitkän tien viimeisten kuukausien aikana. On mahdollista, että niin tapahtuu, Crawford kommentoi The Athletic -lehdelle osallistumistaan leirille.
Mestarivahti kertoi myöhemmin, ettei hän ole luistellut kesän aikana ollenkaan, joka herättää Chicagon kannattajissa lisää huolta. Viimeksi Crawford nähtiin luistimilla helmikuussa harjoitusten alkulämmöissä.
Crawford pelasi viimeksi joulukuun 23. päivä. Maalivahti on tärkeä palanen Blackhawksin miehistöä, ja hänen loukkaantuminen saattoi olla suurin syy joukkueen pitkän pudotuspeliputken katkeamiselle. Viimeksi Chicago oli jäänyt pudotuspeleistä ulos kaudella 2007-2008.
Chicago valmistautui ikäviin uutisiin jo heinäkuun alussa, kun se teki yksivuotisen sopimuksen NHL-veteraani Cam Wardin kanssa.
LUE MYÖS:
- Suomen NHL-tähdestä karuja uutisia
- Dylan Larkinin siirtosaagassa käänne – nämä NHL-seurat nousivat esiin
- Benjamin Rautiaiselta jäätävä viimeistely NHL:ssä – upotti Florida Panthersin
- Näin Tomek Valtonen kommentoi Jokerien mahalaskua
- Jokerit jäi taas jyrän alle – SM-liigan kriisiseurojen taaperrus jatkuu
- Hämmentävä hetki Mestiksessä – maalilaulu yllätti kaikki
- Urheilucast väittää: JYP-tähdestä karmea tieto
- Liiga-jumbon kurimus kasvaa: kaksi kärkipelaajaa sivuun
- Jokerit: tähtihankinta jälleen ulkona kokoonpanosta!
- Suomalainen NHL-superlupaus siirtyi Pohjois-Amerikkaan ja pelasi yhden ottelun – sitten tuli treidi
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”