Jokerit järjesteli hyökkäysrosteriaan – valkovenäläis-kanadalainen maalitykki siirtyy joukkueeseen, tanskalaistaituri jatkaa
KHL-joukkue Jokerit on vahvistanut ensi kauden hyökkäysrosteriaan hankkimalla valkovenäläis-kanadalaisen Geoff Plattin riveihinsä yksivuotisella sopimuksella.
Platt muistetaan Suomessa kaudelta 2008-2009, jolloin hän nakutteli Tampereen Ilveksen paidassa 45 ottelussa tehot 20+18=38.
Viimeiset kymmenen kautta vasemmalta ampuva laitahyökkääjä on lyhyttä Ruotsin visiittiä lukuunottamatta viihtynyt KHL:ssä, jossa 428 runkosarjaottelussa on syntynyt 145 maalia ja 263 tehopistettä. 67 pudotuspeliä ovat sujuneet tehoin 20+14=34.
Platt on KHL:n kaikkien aikojen maalipörssissä kymmenentenä
– Platt on todella monipuolinen hyökkääjä, joka tuo joukkueeseemme niin kärkiosaamista kuin tärkeää kokemusta. Olemme todella iloisia, että hän liittyy ryhmäämme, Jokereiden GM Jari Kurri kertoo tiedotteessa.
Kanadalaissyntyinen Platt sai vuonna 2012 myös Valko-Venäjän kansalaisuuden ja on pelannut maan paidassa kolmet MM-kisat
Plattin hankinnan lisäksi Jokerit kertoi käyttäneensä viime kauden runkosarjan tehokkaimman pelaajansa, tanskalaishyökkääjä Nicklas Jensenin, sopimuksessa olleen option tulevasta kaudesta.
Viime vuonna Jokereihin tullut Jensen teki 54 runkosarjaottelussa tehot 19+18=37 ja pudotuspeleissä 1+5=6.
Nicklas Jensen jatkaa! Jokereiden viime kauden parhaan pistemiehen sopimuksessa ollut optio on käytetty ja hyökkääjä pelaa punakeltaisissa myös kaudella 2018-19 | LUE: bit.ly/2NfA40n #Jokerit #KHLfi
Welcome to Helsinki, Geoff! KHL:n kaikkien aikojen maalipörssissä sijalla 10 oleva Geoff Platt liittyy Jokereiden miehistöön kauden 2018-19 kattavalla sopimuksella | LUE: bit.ly/2misV3X #Jokerit #KHLfi
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!

