Jatkoaika: Leijonahyökkääjä sai huiman määrän sopimustarjouksia – ”Niitä tuli ympäriinsä”
Kuva: Ilari Isotalo
Hyökkääjä Sami Sandell pelaa todennäköisesti ensi kaudella ulkomailla.
31-vuotias suomalaissentteri solmi aiemmin tällä viikolla tryout-sopimuksen NLA:ssa pelaavan HC Davosin kanssa. Sandell antaa valmennusjohdolle näyttöjä aina syyskuun puoliväliin saakka, ennen kuin ratkaisuja tehdään mahdollisen pidemmän sopimuksen suhteen.
− Kyllähän niitä tarjouksia tuli ympäriinsä, vähän joka sarjasta NHL:ää lukuunottamatta. Sveitsi on ollut koko ajan joku päähänpinttymä. Tämä venyi nyt vähän pitkäksi, mutta olen koko ajan pitänyt oman pääni, että sinne minä haluan, hyökkääjä kommentoi Jatkoajan haastattelussa.
Sandell onnistui viime kaudella mainiosti Liigassa, kun 53 otteluun hyökkääjä viimeisteli komeat tehopisteet 16+32=48. Tämän ansiosta hän nousi taistelemaan myös MM-kisapaikasta, mutta tipahti Leijonista viime hetkellä. Se jättikin miehelle paljon nälkää myös tulevaisuutta ajatellen.
− Olin neljä viikoa leirillä mukana ja seuraava kone olisi lähtenyt sitten kisoja kohti. Totta kai se jättää nälkää. Jos saan pelata ehjänä, en näe mitään syytä ettenkö olisi taas kokeilemassa siipiäni maajoukkueessa. Keväällä oli kiva huomata, että pystyin hyvin pelaamaan maajoukkueessa. Se antoi taas lisää itseluottamusta, Sandell iloitsi.
Lähde: Jatkoaika
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- JYPistä potkut saanut päävalmentaja: uusi työ!
- HPK: maajoukkuepuolustajan sopimus purettu!
- Liigan pudotuspeliennakko – Tappara & KooKoo: Rysähtääkö finaalisarjassa kaikkien aikojen sensaatio?
- Leijonat iskee Tshekin kimppuun – tässä kentälliset otteluun
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Lauri Marjamäki: uusi työpesti!
- Elmeri Eronen jättää Liiga-kaukalot – uusi joukkue selvillä!
- IL: Raimo Helmisen SaiPa jysäytti hurjan kaappauksen – ”Kovemmat meriitit kuin Maxime Fortierilla”
- Jokerit räväytti: 15 pelaajakiinnitystä julki!
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- IL: HIFK kävi ryöstöretkellä Liigan välieräjoukkueessa – Olli Jokisella selvä teema
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- UC: Jokerit rysäytti jättihankinnan – nyt tuli karu tieto
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- HPK rysäytti: Tiskiin 10 pelaajasopimusta – neljä uutta hankintaa