Jarmo Kekäläinen ei löytänyt käyttöä NHL-kiertolaiselle – ura jatkuu Euroopassa Leijonien maailmanmestarin seuratoverina
Amerikkalais-kanadalaisen puolustajan Taylor Chorneyn jääkiekkoura jatkuu ensi kaudella Sveitsin pääsarjaseura HC Luganon riveissä.
Seura tiedotti tehneensä Chorneyn kanssa tulevan kauden kattavan sopimuksen, jossa on optio myös yhdestä lisävuodesta.
31-vuotias Chorney on syntynyt Kanadassa, mutta kasvanut Yhdysvalloissa ja hänellä on molempien maiden passit.
Edmonton Oilersin vuonna 2005 toisella kierroksella varaaman Chorneyn jääkiekkoura on ollut toistaiseksi melkoista kiertolaiselämää, sillä hän on 2008 alkaneella ammattilaisurallaan edustanut jo peräti viittä NHL-seuraa.
Pääosa ammattilaisvuosista on kuitenkin mennyt farmiliiga AHL:n puolella, sillä NHL-otteluita on kertynyt vain 166 (tehopisteitä 4+18=22), kun taas AHL:ssä on 400 ottelussa syntynyt tehot 31+111=142.
Miehen toistaiseksi viimeiseksi NHL-joukkueeksi on jäämässä Columbus Blue Jackets. Sinitakkien GM Jarmo Kekäläinen nappasi Chorneyn helmikuussa waiver-listalta löytämättä hänelle kuitenkaan sittemmin käyttöä joukkueessa. Miehen saldoksi jäi Blue Jacketsissa ainoastaan yksi ottelu ilman tehomerkintöjä.
Luganossa Chorney saa seuratoverikseen Leijonien vuoden 2011 maailmanmestarijoukkueessa pelanneen Jani Lajusen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!