IS: Patrik Laine rauhoitteli humalaisen riehujan säikäyttämiä lapsia lentokoneessa – ”Pelkääminen loppui lapsilta siihen paikkaan”
Jääkiekkoilija Patrik Laine tekee sankarillisia tekoja paitsi jääkiekkokaukalossa, myös arkielämässä.
Ilta-Sanomien mukaan Laine oli ollut maanantai-iltana Norwegianin lennolla Malagasta Helsinkiin, kun humalainen suomalaismies alkoi riehua koneessa uhkaavasti. Lopulta tilanne äityi niin vakavaksi, että kone joutui tekemään välilaskun Pariisiin, missä poliisit kantoivat häirikön pois koneesta.
Ilta-Sanomien haastattelemien kanssamatkustajien mukaan useat koneessa olleet lapset olivat erittäin peloissaan tapahtumien johdosta. Välilaskun aikana Laine oli kuitenkin saanut lapset rauhoittumaan lähes pelkällä läsnäolollaan.
– Monen lapsen ilme kuitenkin kirkastui, kun he huomasivat Laineen ja tajusivat, ettei maailma olekaan niin paha paikka, kun Lainekin on kyydissä, eräs tapahtumaa todistanut henkilö kertoi Ilta-Sanomille.
Tämän mukaan Laine jakoi lapsille nimikirjoituksia ja otti näiden kanssa selfieitä.
– Pelkääminen unohtui lapsilla siihen paikkaan, kanssamatkustaja kertoi IS:lle.
– Meidän pojalla oli Nashville Predatorsin lippalakki, ja Laine kuittasi hymy huulilla, että ”sulla on väärän jengin lippis”, tämä kertoi hyväntuulisena.
Lue Ilta-Sanomien uutinen tästä linkistä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!