IL: Leijonien NHL-konkari kärsii kroonisesta sairaudesta: ”Pysäyttävä uutinen – paino tippui yhdeksän kiloa”
NHL-konkari Lauri Korpikosken elämä on mennyt uusiksi sairastumisen takia, kertoo Iltalehti.
Iltapäivälehti paljastaa kiekkonkonkarin sairastuneen krooniseen tulehdukselliseen suolistosairauteen IBD:hen. Sen myötä kesäharjoittelu on muuttunut täysin.
– Oireet alkoivat oikeastaan huhtikuussa Sveitsissä ja diagnoosin asiasta sain toukokuussa. Totta kai se oli alkuun vähän pysäyttävä uutinen ja kolaus. Olen aina ollut terve urheilija, nyt joutuu oikeasti sairastamaan jonkin verran. Kyseessä on krooninen tauti, se tulee sitten olemaan mukana loppuelämän jossain määrin, Korpikoski kertoo Iltalehdelle.
31-vuotias huippuhyökkääjä nähdään tulevalla kaudella Suomessa – Korpikoski teki tuoreeltaan sopimuksen TPS:n kanssa.
– Tämä vaikuttaa energiatasoihin. Treeneistä ei palaudu samalla tavalla, ja välillä voi olla päiviä, jolloin kovempi treeni ei kannata. On pitänyt myös olla tarkkana, ettei paino tippuisi enempää harjoittelun takia. Yhdeksän kiloa lähti eli pääsin nopeasti kesäkuntoon. Nyt asiat ovat ihan kohtuullisella tasolla, mutta kroppaa pitää kuunnella.
IBD on Suomessa yleistynyt suolistosairaus. Sitä sairastaa jo 46 000 suomalaista – joka vuosi todetaan yli 2000 uutta tapausta Suomessa. Korpikoskea ennen myös moni muu huippukiekkoilija on kertonut avoimesti sairaudestaan. Yksi aktiivisimmista vaikuttajista on Teemu Ramstedt, joka toimii pyöräilyseura IBD Cyklingin puheenjohtajana. Kiekkotähden ja pyöräilyseuran tavoite on kasvattaa tietoisuutta yleisestä suolistosairaudesta.
Lähde: Iltalehden alkuperäinen uutinen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?