Entiset NHL-pelaajat Daniel Carcillo ja Nick Boynton ovat olleet viime aikoina erittäin aktiivisia sosiaalisessa mediassa. Kumpikin pelaaja on kärsinyt uransa jälkeen vakavista aivovammojen aiheuttamista seurauksista.

The Players’ Tribune -sivusto julkaisi 13. kesäkuuta Boyntonin sydäntä riipivän kirjoituksen vaikeuksista ja kivusta, joista hän on pitkän uransa jälkeen kärsinyt. Tappelijana tunnettu Boynton sai urallaan lukuisia aivotärähdyksiä, ja on sittemmin kärsinyt mm. masennuksesta, jäänyt lääkekoukkuun ja harkinnut tekevänsä itsemurhan.

Samana päivänä Carcillo julkaisi twitter-tilillään videon, jossa hän käy läpi omia tuntemuksiaan ja kuntoutustaan.

– Pelottavaa. Mikä on pointti? Siis mikä on ammattiurheilun pointti? Sen pitäisi tuottaa muistoja, eikö? Mutta minä en muista sitä enää. Se on todella pelottavaa, Carcillo sanoo selvästi oikeita sanoja hakien.

Tämän jälkeen Boynton ja Carcillo ovat toisiaan tukien kommentoineet aivovammoihin liittyviä aiheita sekä jakaneet omia kokemuksiaan etenkin twitterissä. Kumpikin on syyttänyt NHL:n kattojärjestöä siitä, että se on suhtautunut välinpitämättömästi pelaajien aivovammoihin.

Bettmanin aatelointi
oli viimeinen pisara

Tiistaina kaksikko kertoi saaneensa niin sanotusti märän rätin vasten kasvoja. Boynton ja Carcillo olivat kuulleet huhuja, että NHL:n pitkäaikainen komissaari Gary Bettman aiotaan aateloida jääkiekon kunniagalleriaan Hockey Hall of Fameen.

– Jos huhut pitävät paikkansa, Willie O’Ree ja Gary Bettman aiotaan kutsua Hockey Hall of Fameen lajin kehittäjinä. Willie tunnetaan parhaiten siitä, että hän oli ensimmäinen musta pelaaja NHL:ssä. Gary Bettman tunnetaan parhaiten siitä, että hän kielsi CTE:n (Chronic traumatic encephalopathy, krooninen traumaattinen aivosairaus) yhteyden entisten pelaajien kuolemaan, Carcillo tviittasi ensin.

– Onnea Willie O’Reelle kutsusta Hockey Hall of Fameen. Willie kaatoi muureja ja kehitti lajia. Mutta minua vaivaa, miksi HHOF antaa tämän kunnian merkittävälle ja rohkealle miehelle samaan aikaan kuin Gary Bettmanille, valehtelevalle ja juonittelevalle ihmiselle, jolla ei ole moraalista kompassia, Carcillo jatkoi hetkeä myöhemmin.

Tämän jälkeen Carcillo vain lisäsi kierroksia.

– En pääse yli ajatuksesta, millainen isku vasten kasvoja tämän täytyy olla Steve Montadorin, Rick Rypienin, Derek Boogaardin, Bob Probertin ja Wade Belakin perheille. (Nämä entiset NHL-pelaajat ovat kuolleet ennenaikaisesti, toim. huom.). Gary Bettmanilla oli kätensä jokaisessa näissä kuolemassa, sillä hän pimitti tietoa siitä, millaisia riskejä heidän työnsä sisälsi, Carcillo tykitti.

– Parahin Gary Bettman. Se, että olet toistuvasti kieltänyt CTE:n ja se peruuttamaton vahinko, minkä olet tehnyt edesmenneiden Steve Montadorin, Derek Boogaardin, Rick Rypienin, Bob Probertin ja Wade Belakin perheille, ei ansaitse tulla palkituksi Hockey Hall of Fame -valinnalla, Carcillo jatkoi.

Boynton haluaa tavaransa
takaisin HHOF:ltä

Carcillo sanoi edellämainitulla videolla, että antaisi kaikki rahansa ja palkintosa pois, jos saisi entisen, normaalin elämänsä takaisin. Carcillo (kuvassa) voitti urallaan kaksi Stanley Cupia Chicago Blackhawksin riveissä, vuosina 2013 ja 2015.

Niin ikään tappelijana tunnettu Carcillo keräsi uransa 429 NHL:n runkosarjaottelussa 48+52=100 tehopistettä ja peräti 1233 jäähyminuuttia.

– Joudun käymään läpi useita eri hoitomuotoja. Tämä ei ole helppoa. Minulla on 3,5-vuotias poika, 1-vuotias tytär ja kolmas lapsi tulossa. Antaisin mielelläni kaikki rahani, urani ja Stanley Cupit pois, jos saisin elämäni takaisin. En voi elää enää näin, Carcillo sanoi.

Boynton yhtyi ystävänsä mielipiteeseen Bettmanista ja suorastaan toivoi, että hänen saavutuksensa pyyhittäisiin jääkiekon historiankirjoista. Boynton voitti Stanley Cupin 2010 Anaheim Ducksissa mm. Teemu Selänteen kanssa.

– Kyseenalaistan Hockey Hall of Famen ja koko lajin päätöksestä kunnioittaa Gary Bettmania. Pyytäisin Hockey Hall of Famea palauttamaan kaikki minulle kuuluvat tarvarat, joita lahjoitin jääkiekkourani aikana. En halua olla mukana tällaisessa, Boynton kommentoi.

Myöhemmin Boynton vielä muistutti Bettmanin sanomisista.

– Saanen vielä muistuttaa kaikkia, että heinäkuun 31. päivänä vuonna 2015 Bettman sanoi: ”Ei ole olemassa lääketieteellistä tai tieteellistä näyttöä, että aivotärähdykset johtavat CTE:hen”, Boynton kirjoitti.

Boynton ja Carcillo ovat mukana joukkokanteessa, jossa vaaditaan NHL:ltä toimia aivovammojen hoitamiseksi ja ehkäisemiseksi.

Lue Boyntonin kirjoitus The Players’ Tribune -sivustolta tästä linkistä.

Daniel Carcillo

@CarBombBoom13
If the rumors are true, Willie O’Ree & Gary Bettman are going to be inducted into the @HockeyHallFame as builders. Willie is best known for being the first black player in the @NHL Gary Bettman is best known for his denial of #CTE which contributed to the deaths of former players

Daniel Carcillo

@CarBombBoom13
Congrats to Willie O’Ree for his #HHOF induction. Willie broke down barriers & advanced the game of #hockey I’m really confused as to why the @HockeyHallFame would honor such a remarkable, brave man, alongside Gary Bettman, a lying, conniving individual with no moral compass #nhl

Daniel Carcillo

@CarBombBoom13
Just landed in NYC. I can’t get over what a slap in the face this must be to the families of Steve Montador, Rick Rypien, Derek Boogaard, Bob Probert & Wade Belak. Gary Bettman had a hand in every death by withholding info about the risks of doing their job @hockeyhalloffame #nhl

Daniel Carcillo

@CarBombBoom13
Dear Gary Bettman, your continuous denial of #CTE & the irreparable damage you’ve done to the families of the deceased (Steve Montador, Derek Boogaard, Rick Rypien, Bob Probert, Wade Belak) shouldn’t b rewarded with a spot in the @HockeyHallFame #NHL #HHOF