NHL-varaustilaisuuden kuumin nimi aiheutti toimittajaryntäyksen – ”En ole ikinä nähnyt niin paljon kameroita”
Juhannuksen aikoihin alkavan NHL-varaustilaisuuden ykkösnimi Rasmus Dahlin on viettänyt kuluneen viikon Buffalossa, missä seurat ja toimittajat ovat saaneet tutustua pelaajiin.
Toimittajien suurin mielenkiinnon kohde on ollut vuosikymmenen puolustajalupaukseksi povattu Dahlin. Fox Sportsin mukaan, Dahlinia piiritti kymmenet toimittajat ja kuvaajat alueella, joka oli tarkoitettu vain muutamille ihmisille.
Dahlin yllättyi saamastaan huomiosta ja häkeltyi toimittajalauman saapuessa hänen luokseen.
– En ole ikinä nähnyt niin paljon kameroita. Minusta se oli hauskaa. Minä rakastin sitä, Dahlin nauroi.
Dahlinia pidetään jo valmiina pakettina NHL:ään. Hänestä on tulossa varaustilaisuuden ensimmäinen ruotsalaispelaaja sitten vuoden 1989 ja Mats Sundinin. Huippulupaus on jo kohdannut valtavasti vertailua, mutta hän ei itse ole ottanut siitä turhia paineita.
– Jos minut varataan ensimmäisenä, olisin todella ylpeä, Sundinia lapsena paljon seurannut Dahlin kuvailee.
Dahlin tulee tutustumaan Buffaloon tulevaisuudessa paljon tarkemmin, sillä Buffalo Sabres pääsee varaamaan kesällä ensimmäisenä. Toistaiseksi, hän on pitänyt kaupungista.
– Mikään ei ole vielä varmaa, mutta jos olen tulossa tänne, pitäisin siitä kovasti. Olen kuullut, että täällä on hyvä fanikulttuuri ja kaikki rakastavat täällä jääkiekkoa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- KalPalle iso takaisku – Hugo Gallet pelikieltoon
- Nathan MacKinnonista tyly paljastus – Joonas Donskoi: ”Ei ollut helppoa”
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- SaiPassa loistanut Ville Petman loukkaantui – kuljetettiin paareilla sairaalaan
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Jarmo Kekäläisen apulais-GM tyrkyllä toisen NHL-seuran pomoksi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Lähde: Tshekkiläinen maalipyssy vaihtaa maisemaa – onko suuntana Liiga?
- Liigan pudotuspelit: JYPille heti karmea takaisku!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia