Liigasta tuttu ruotsalaisikoni savustettiin ulos KHL:stä – muistelee nyt tapahtumia: Sydämen vajaatoimintaa ei ollut
Kuva: Ilari Isotalo
Helsingin Jokerit saalisti kaudella 2009-2010 itselleen todella ison saaliin, kun Ruotsin pääsarjan kaikkien aikojen maalitykki Fredrik Bremberg saapui seuraan. Koejaksolla aloitettu yhteistyö päättyi onnellisesti, sillä hyökkääjä tehtaili 45 peliin maittavat 39 tehopistettä.
Sen kauden jälkeen Bremberg lähti takaisin Ruotsiin, missä hän lopulta päätti komean uransa vuonna 2014.
Mutta mikä toi miehen Suomeen? Alunperin hänen olisi pitänyt siirtyä KHL:ään, mutta tie sinne katkesi täysin yllättäen ja oudoin perustein.
Sopimus Atlantiin
Bremberg teki kesällä 2009 sopimuksen KHL-seura Atlantiin. Hän oli valmistautumassa alkavaan kauteen, kun joukkue pelasi viimeisiä harjoitusotteluita Riikassa. Bremberg kertoi tapahtumista ruotsinkieliselle Hockeynews-uutissivustolle. – Olimme Riikassa harjoistuskauden lopulla, ja ottelun jälkeen yksi seuran johtajista tuli minua vastaan ja sanoi ”Sinut vapautetaan”, pelaajaikoni muistelee. Ilmeisesti kyseessä oli erimiellisyyksiä pelaajan roolista. Seura halusi Brembergistä alempien ketjujen jokapaikanhöylää, mutta pelaaja itse halusi enemmän hyökkäysvastuuta. – Minusta tuntui, että heillä oli toinen suunnitelma minua varten. He halusivat eroon minusta.Sydämen vajaatoiminta
Brembergin sopimus purettiin ennen kauden alkua. Se oli seuralle helppoa, kun ruotsalaisessa todettiin sydämen vajaatoimintaa. Terveyshuoli oli tarpeeksi painava syy sopimuksen irtisanomiseen. Ruotsalainen oli ällistynyt. Hänellä ei omasta mielestään ollut mitään ongelmia kehonsa kanssa, joten tutkimuksen tulokset yllättivät hänet suuresti. – Yhtenä aamuna oveen koputettiin, ja minut vietiin sairaalaan sydäntutkimuksiin. He halusivat vain syyn, jotta lähtisin seurasta. Sopimuksen arvo liikkui yli miljoonassa dollarissa, eikä Bremberg saanut siitä penniäkään. Ura jatkui samana kesänä Suomessa. Atlant ei enää pelaa KHL:ssä. Se luopui toiminnastaan vuonna 2015 pahojen talousongelmien takia. Lähde: AftonbladetLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!