Leijonavahdin seuravalinta osumassa nappiin – NHL-joukkueen ykköstorjuja hankalassa sopimustilanteessa
Edmonton Oilers valmistautuu ensi kauteen jälleen kovilla odotuksilla. Sille povataan vähintään pudotuspelipaikkaa, kun sillä on käytössään supertähdet Connor McDavid ja Leon Draisaitl sekä huippuvahti Cam Talbot.
Jos seura saa puolustukseensa vielä huomattavia vahvistuksia, puhutaan jopa konferenssin kärkisijoista.
Talbot tietää, että joukkueella on hyvät mestaruusmahdollisuudet vielä useana vuonna peräkkäin. Hänen sopimuksensa on kuitenkin päättymässä ensi kesänä, eikä takuita uudesta jatkopahvista ole olemassa.
Talbotin agentti kertoi Edmonton Sun -lehdelle, että keskustelut aloitetaan varaustilaisuuden aikana, mutta mitään suuria päätöksiä ei ole todennäköisesti luvassa.
– En ole jutellut Edmonton kanssa vielä yhtään. Uskon, että törmään Peter Chiarelliin (Oilersin GM) draftin aikana, mutta suuria suunnitelmia ei todennäköisesti tehdä, agentti kommentoi.
Talbot pelasi yllättävän heikon kauden Oilersin maalilla, joka voi vaikuttaa sopimusneuvotteluihin huomattavasti. On myös hyvin mahdollista, että Edmonton antaa Talbotille ensi kauden aikaa vakuuttaa olevansa joukkueen ykköstorjuja, ennen kuin se alkaa neuvottelemaan jatkosta.
Leijonavahti kyttäämässä
Tänä keväänä NHL:ään palannut Mikko Koskinen toimii ensi kaudella Talbotin lähimpänä kilpailijana. Leijonien luotettu maalivahti voi hyvällä tuurilla napata itselleen Edmontonin ykköstorjujan aseman, jos Talbotin pelivire jatkuu entisellään. Suomalaisvahti solmi toukokuun alussa kahden ja puolen miljoonan arvoisen yksivuotisen sopimuksen Oilersiin. ”Kolmen metrin Koskisella” on urallaan vain neljä NHL-peliä, Hän kuului New York Islandersin organisaatioon kaudella 2010-2011, mutta lähti debyyttivuoden jälkeen takaisin Suomeen. Viimeiset viisi kautta hän on torjunut KHL:ssä ja voittanut kaksi Gagarin Cup -mestaruutta.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa