Winnipegin kiekkohuuma kasvaa, mutta yhdessä kaupungissa heitä vihataan: ”Haluaisin nähdä heidän kärsivän”
Winnipeg Jetsin kausi on tähän menneessä ollut huikeaa katsottavaa. Seura on kiistatta kerännyt symppaajia ja faneja kevään mittaan, mutta yhdestä paikasta niitä on turha etsiä.
Se paikka on Atlanta. Kaupunki, jolla oli NHL-joukkue vuodet 1999-2011, mutta siirrettiin Winnipegiin. Atlanta Thrashersin aiemmilta faneilta on turha odottaa sympatiaa Jetsille, vaikka käytännössä kyseessä on sama organisaatio.
– En kannusta Jetsiä. Itse asiassa haluaisin nähdä heidän fanien kärsivän pidempään, kuten me teimme, entinen Thrashers-fani Fred Johnson artikuloi Chicago Tribunelle sähköpostilla.
Thrashersin NHL-taipale ei ollut helppo. Joukkue kärsi epäpätevistä seurajohtajista, riitelevistä omistajista sekä suorastaan surkeasta varaustoiminnasta. Vaikka joukkue oli säännöllisesti liigan huonoimpia ja sai hyviä varausvuoroja, se onnistui varaamaan vain kerran todellisen supertähden: Ilja Kovaltshukin. Moni muu varaus meni pitkällä aikavälillä ajatellen harakoille.
Kerran Thrashers voitti oman divisioonansa ja pääsi pudotuspeleihin, mutta urakka loppui nopeasti. New York Rangers passitti joukkueen kesälomille suoraan voitoin 4-0.
Johnson muistuttaa katkeruudesta, jonka seuran muutto Atlantasta Winnipegiin aiheutti. Jotkut Jetsin fanit trollasivat Thrashersin fanipalstoilla ja vähättelivät joukkueen faneja, kun muutto Georgian osavaltion pääkaupungista Manitobaan varmistui.
– Ei ole kovin vaikeaa tuntea sitä, että vasta eilen Atlanta oli laajennusjoukkue, sanoo toinen ex-fani Tiffany Burns.
Kontrasti Thrashersin ja Jetsin uuden tulemisen kanssa on valtava. Siinä missä Atlantassa ei nähty menestyksen pilkahdustakaan koko seuran olemassaolon aikana, Winnipegissä on valo koittanut varsin nopeasti. Vain seitsemän vuotta siirron jälkeen Jets pelaa tosissaan Stanley Cupista. Se on varannut äärimmäisen fiksusti ja tehnyt järkeviä siirtoja pelaajakauppojen ja vapaiden pelaajien markkinoiden osalta.
– En olisi voinut kuvitella, että miten epätodellista se olisi ollut, että olisimme olleet niin menestyviä niin nopeasti.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?