NHL-valmentaja innoissaan suomalaispelaajan uudesta tutkaparista – ”Olen katsonut paljon Youtube-videoita”
Kuluneella kaudella NHL:n jumboksi jäänyt Buffalo Sabres sai lohtua murheisiin, kun se saa valita tänä vuonna ensimmäisen pelaajan kesän varaustilaisuudessa. Ykkösnimi on ollut jo pitkään tiedossa.
Nyt myös Sabresin päävalmentaja Phil Housley on varmistanut, että vuosikymmenen puolustajalupaus Rasmus Dahlin varataan ensimmäisenä. Housley kommentoi The Buffalo News -lehdelle, että oli erittäin helpottunut, kun varausarvonnassa Sabresilla kävi paras tuuri.
– Hypin ylös ja alas ja heitin ylävitosia olohuoneessamme. Ajattelin, että tämä on joukkueelle todellinen läpimurto. Dahlinin saaminen on meille kulmakivi. Tämä tuo meille valtavasti toivoa, valmentaja kuvaili.
Dahlin voi saada jumbojoukkueessa heti valtavasti vastuuta. Hänet voidaan esimerkiksi nostaa heti suomalaispelaaja Rasmus Ristolaisen vierelle, joka saa Sabresin peleissä suurimmat työvuorot. Ristolainen on viimeistään tällä kaudella noussut joukkueensa tähtipelaajiin, ja nyt hän on saamassa tulevaisuuden megatähden uudeksi työkaverikseen.
Housley ei ole kykyjenetsijä, mutta on siitä huolimatta tutustunut ruotsalaiseen siitä lähtien, kun kausi päättyi runkosarjaan. Hän paljasti, että on kuluttanut paljon aikaa katsellessa huippulupauksen kohokohtia.
– Hän on nuori mies, joka on tarpeeksi kypsä NHL-jäille. Olen katsonut paljon Youtube-videoita hänestä, ja minä myönnän, hän on uskomaton. Dahlin on kokonainen paketti.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!