Leijonavahti paljastaa: torjui aiemmat NHL-tarjoukset – ”Nyt on oikea aika lähteä”
Kuva: Ilari Isotalo
Leijonissa kahdesti MM-hopeaa voittanut Mikko Koskinen teki rohkean päätöksen 29 vuoden iässä ja lähti NHL:ään. Hän solmi yhden vuoden sopimuksen Edmonton Oilersin kanssa.
Koskinen ehti pelata neljä NHL-ottelua hänet vuonna 2009 varanneen New York Islandersin maalilla, mutta läpimurto jäi tekemättä. Torjuntaprosentti 87,3 ei riittänyt NHL:ssä – eikä taatusti riitä myöskään nykyisin.
Koskinen paljastaa, että hänellä oli aiemminkin mahdollisuus palata NHL-kaukaloihin. Hän ei kuitenkaan tuntenut, että aika olisi sopiva. Nyt hän oli valmis palaamaan maailman parhaaseen kiekkoliigaan.
– Minulla ei silloin ollut sellaista tunnetta, että minun olisi pitänyt lähteä, mutta nyt haluan uusia haasteita uralleni. Haluan kokeilla, kuinka pitkälle voin päästä, Koskinen kommentoi Oilersin verkkosivuilla.
Koskisen sopimus SKA:n kanssa päättyi tähän kauteen. Hän torjui pietarilaisseurassa kolme ja puoli kautta erinomaisilla tilastoilla. Pudotuspeleissä torjuntaprosentti alkoi aina luvulla 93 ja maajoukkueessakin kiekko tarttui hyvin.
– Sain voittaa KHL:n kahdesti SKA:n kanssa. Tunsin, että nyt on oikea aika ja tilaisuus lähteä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?