Kova treidihuhu Rasmus Ristolaisesta – vaihdetaan ruotsalaiseen tähtipakkiin ja ykköskierroksen varaukseen?
Buffalo Sabresin suomalaispuolustaja Rasmus Ristolainen on ajautunut mielenkiintoisen treidihuhun kohteeksi NHL:ssä. Suuren kanadalaismedian TSN:n toimittaja Ryan Rishaug on spekuloinut, että Ristolainen voisi olla päätymässä Edmonton Oilersiin.
Oilersin asioihin perehtynyt Rishaug tietää, että Oilers on kovan puolustajanimen kintereillä. Rishaug väläyttää, että vaihdossa Sabres vosi saada ruotsalaisen tähtipuolustajan Oscar Klefbomin sekä ensi kesän varaustilaisuuden ensimmäisen kierroksen kymmenennen varausvuoron.
24-vuotias Klefbom on Oilersin ykköskierroksen varaus (#19) kesältä 2011. Hän on pelannut Oilersissa syksystä 2013 alkaen, mutta jälki ei ole ollut aivan toivottua. Lisäksi Klefbom on pystynyt pelaamaan täyden kauden vain 2016–17, jolloin teki 82 runkosarjaottelussa pisteet 12+26=38. Tällä kaudella Klefbom kasasi 66 ottelussa pisteet 5+16=21. Keväällä 2015 Klefbom pelasi Ruotsin paidassa MM-kisoissa.
Ristolainen taas on Sabresin ykköskierroksen varaus (#8) vuodelta 2013. Myös hänellä on takanaan viisi NHL-kautta. Viime vuosina Ristolainen, 23, on ollut heikon Sabresin takalinjoilla suuressa vastuussa. Päättyneellä kaudella Ristolainen teki 73 runkosarjan ottelussa tehot 6+35=41.
Toissa syksynä Ristolainen pelasi Leijona-paidassa World Cupissa. Alkuvuodesta 2014 Ristolainen ratkaisi Suomen alle 20-vuotiaille maailmanmestaruuden finaalissa Ruotsia vastaan.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HIFK pelasi kovaa peliä kulisseissa – KalPan ykköstähti joutuu sivuun!
- Teemu Lepaus: osoite vaihtuu – nyt Liiga-seurat puhelimet kouraan!
- Pistetykki lähdössä – Otto Kivenmäestä jysähti iso huhu!
- Tappara: yli 500 NHL-ottelun mies löysi uuden seuran!
- Connor McDavid avoimena Edmontonin tilanteesta: ”Tämä on kuin tyynysotaa”
- HIFK:n entinen pistetykki ongelmissa – pidätettiin!
- Ruotsalaislehti: SHL-sentteri lähellä siirtoa Liigaan
- NHL:ssä ruma tappelu – joukkuekaveri itki, kommentaattori voivotteli
- Ässien Jarno Pikkarainen myöntää: ”Kiekko on pomppinut meille”
- Ilveksen entinen maalitykki vapaille markkinoille!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Jarno Pikkarainen: tämä on Petteri Riihisen tilanne nyt