Huippu-uutisia: Suosikkiselostaja siirtyy ensi kaudeksi Telialle – ”Heittämällä maan parhaita ja tykätyimpiä selostajia”
Liigaa tällä kaudella Nelonen Prolla ja Ruutu-palvelussa selostanut Jani Alkio siirtyy Liigaa ensi kaudella lähettävän Telian leiville.
Telian tiedote:
Jääkiekkofanien kestosuosikki Jani ”Jantta” Alkio selostaa Liigan otteluita myös jatkossa. Kyseessä on Telian Liiga-tiimin ensimmäinen julkistettu kiinnitys. ”Jani Alkio on heittämällä maan parhaita ja tykätyimpiä selostajia. Hän oli ensimmäinen iso kulmapala, jonka halusin kaapata Liiga-tiimiimme. Todella hienoa, että Alkion kaltainen ykkösketjun mies on mukana viemässä Liigaa uuteen aikaan Telian kanssa”, kiittelee Telian Liiga-sisältöjen vastaava tuottaja Kalle Takala. ”Kaikesta huokuu, että Telia on tosissaan viemässä Liiga-tekemistä uudelle tasolle. Ei tarvinnut ihan hirveästi jäädä miettimään, kun eteen tuli mahdollisuus lähteä siihen hissiin mukaan. Pikkupoikamaisella innolla jo odotellaan syksyä. Ääni on rasvattuna – ja koko ukko samalla vauhdilla”, Jani Alkio laukoo. ”Eniten lämmittää se, kun kuulin katsojienkin tahtoneen minut Telian tiimiin mukaan. Se on parasta palautetta, mitä tässä hommassa voi saada. Se luottamus pitää ansaita ja sen arvoinen koetan jatkossakin olla”, hän jatkaa. Alkio toivottaa katsojat tervetulleiksi tulevalle Liiga-kaudelle oheisella videolla ja tulee näkymään kiekkokansalle myös 4.5. alkavien jääkiekon MM-kisojen yhteydessä Telian sosiaalisessa mediassa. Telia on luvannut mullistaa Liigan katselukokemuksen ja yhtiö on kysellyt kuluneen kauden aikana laajalti sekä kiekkofaneilta että liigaseuroilta, mitä katsojat haluavat tv-lähetyksiltä. Esiin nousseet toiveet pyritään huomioimaan sekä studiokonseptissa, sisällöntuotannossa että tekniikassa. ”Olemme alusta lähtien kuunnelleet tarkasti lätkäfanien ajatuksia ja toiveita. Fiilis on loistava, kun heti alkajaisiksi pystymme täyttämään suurimman talentteihin liittyneen toiveen. Yhtä lailla myös tuotantojen teknistä puolta kehitetään fanien toivomaan suuntaan panostamalla isosti muun muassa kuvauskalustoon ja äänimaailmaan”, Takala summaa. Telian Liiga-tiimin kokoonpano julkistetaan kokonaisuudessaan elokuun alussa. Telian Liiga- ja Joukkuepassien myynti alkoi 4.4. ja 23.4. julkistettujen All Stars -passien myynti alkaa kesällä. All Stars -passeihin sisältyvä Viasat Jääkiekko HD -kanava on avattu ennakkotilaajan etuna sekä Liiga- että Joukkuepassien tilaajille jo nyt ja kanava on ilmaiseksi käytössä 28.6. saakka.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?