Bruins-pomo edelleen katkerana – vaatii tuomaritoiminnasta keskustelua: ”Suurin pettymys”
Vaikka konferenssivälieristä on jo reilusti aikaa, ei Boston Bruinsin sikariportaassa olla unohdettu niitä. Bruinsin presidentti Cam Neely vaati NBC-kanavan haastattelussa tuomaritoiminnasta keskustelemista.
– Tämä täytyy myöntää, koska peli on muuttunut nopeammaksi. Oli useita mahtavia, jännittäviä otteluita pudotuspeleissä ja paljon puhetta – ei pelkästään meidän sarjassamme – tuomaritoiminnasta, Neely aloittaa.
Erityisesti Neely nostaa tikunnokkaan toisessa ottelussa tapahtuneen Brad Marchandin läpiajon, jossa Anton Strålman huitoi Marchandia käsille. Tilanteesta olisi voinut viheltää jopa rangaistuslaukauksen, mutta tuomaristo päätti olla rankaisematta Lightning-pakkia mitenkään.
Toisena esimerkkinä hän nostaa neljännen pelin tilanteen, jossa Nikita Kutsherov taklasi Charlie McAvoyn selästä jäähän Bruins-maalin takana, joka johti Steven Stamkosin tasoitusmaaliin.
– Miksi tuomarit eivät viheltäneet sitä, kun johdimme 3-2 ja peliä oli seitsemän minuuttia aikaa. Meidän olisi pitänyt päästä ylivoimalle, ja olisimme tehneet maalin tai emme, kellosta olisi kulunut kaksi minuutta ja olisimme menneet Tampaan aivan erilaisesta asetelmasta. Viheltämättömät jäähyt turhauttivat minua eniten.
Neelyn mielestä ottelusarjan olisi pitänyt viidennessä ottelussa olla tasan 2-2.
– Suurin pettymys minulle oli, enkä ota Tampalta mitään pois, että tuntui siltä kuin meidän olisi pitänyt mennä (takaisin Tampaan) viidenteen peliin 2-2-tilanteesta. Se on aivan erilainen asetelma, kuin 3-1-tilanne.
– Voit sanoa mitä tahansa yksittäiseen peliin keskittymisestä, mutta pelaaja katsoo aina kokonaisuutta ja ajattelee: ”Hei, meidän täytyy voittaa kolme peräkkäin tätä joukkuetta vastaan”. Se on aivan erilainen lähtötilanne, Neely muistutti.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tässä Jokereista tutun pistetykin uusi seura: ”Tavoitteena pelata uran paras kausi”
- Entinen Liiga-kapteeni löysi uuden pelipaikan – tässä ensi kauden osoite
- Ässät julkisti karun loukkaantumisraportin – runkomiehet pitkään sivussa
- SaiPa teki huipputuloksen – budjettiin selvä nousu ensi kaudella
- Lähde: Jukurit jahtaa kokenutta SHL-hyökkääjää – rahakas tarjous pöydällä!
- Leevi Selänne löysi uuden seuran!
- Anaheim Ducks ajautui tiukkaan tilanteeseen NHL:ssä – nämä kolme pelaajaa mahdollisesti kaupan
- SK: Liigan ison profiilin kanadalaisvahvistus loukkaantui – nyt tuli huojentava tieto
- Miro Heiskanen kärjen tuntumassa – tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Stanley Cup -voittaja Jevgeni Kuznetsov: uusi seura
- LIVESEURANTA: Pitsiturnaus 2026 – finaali päättyi murskalukemiin!
- Urheilucast: HIFK, Tappara, TPS vai Kärpät? NHL-hyökkääjä tulossa Liigaan
- Nyt on synkkää – Olli Jokisen HIFK:lle takaisku
- Näkökulma: onko tässä Liigan ensi kauden yllättävä tähtihankinta?
- Paljastus Jesse Puljujärven NHL-varauksesta – tämän pelaajan Oilers olisi halunnut
- Ilves jää taakse – ulkomaalaisvahvistus vaihtaa toiseen Liiga-seuraan
- Tomek Valtonen: tässä on Jokereiden tavoite Liigan superkaudelle
- Kärppien ex-tähti ulos Venäjällä – sopimus purettu
- Jokerit: hyökkääjä ulos!
- MTV: Veli-Matti Savinainen paljasti karun diagnoosin vammastaan – lääkäriltä pysäyttävä arvio