Vaasan Sport vahvisti valmennusosastoaan – Sami Helenius, 29, ottaa vastuun fysiikkavalmentajana
Kuluneella kaudella Liigan jumboksi jäänyt Vaasan Sport on saanut viimein ensi kauden valmennusryhmän kasaan. Perjantaina seura tiedotti uudesta fysiikka- ja maalivahtivalmentajasta.
Vastuun fysiikkavalmennuksesta ottaa 29-vuotias tuleva liikuntatieteiden maisteri Sami Helenius. Entisen NHL- ja Liiga-pelaajan täysnimikaima solmi 1+1 vuotisen sopimuksen vaasalaisseuraan.
Sportissa kiekko-oppinsa saanut Tapio Kotola tarttuu maalivahtivalmentajan työhön yksivuotisella sopimuksella. Kotola hyppää edustusjoukkueeseen suoraan seuran junioripuolelta. Hän oli samassa asemassa kaudella 2014-2015, kun Sport pelasi ensimmäisen Liiga-kautensa.
Valmennusryhmään kuuluvat myös päävalmentaja Ari-Pekka Pajuluoma ja apuvalmentajat Sami Tervonen sekä Markku Kyllönen.
– Tiimi on nyt kasassa ja olen siihen erittäin tyytyväinen. Saimme sen osaamisen ja sen tyyppiset ihmiset, jotka halusimmekin. Suunnittelu ja keskittyminen tulevaan kauteen alkaa nyt täydellä teholla ja joukkue kokoontuu yhteen ensimmäistä kertaa 16.4., jolloin aloitamme harjoittelun, urheilutoimenjohtaja Markus Jämsä kertoo seuran nettisivuilla.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nyt jysähti – NHL-legenda valmis tekemään paluun eläkepäiviltä!
- Viisi Liiga-pelaajaa valittiin olympialaisiin!
- SK: HIFK kävi ryöstöretkellä toisessa Liiga-seurassa!
- TSN: Marc-Andre Fleurystä tipahti hurja NHL-siirtohuhu!
- Jesperi Kotkaniemi oltiin lähellä kaupata NHL:ssä – ”Tarjous oli pöydällä”
- Spengler Cup 2025
- SaiPa julkisti isoja sopimusuutisia – teki kovan kiinnityksen!
- NHL:n floppiseura reagoi: valmentajapotkut
- Mikael Granlund: hirmuvire!
- IL: Kasimir Kaskisuo siirtyy Suomeen – tässä uusi osoite!
- Urheilucast: Tappara valmistelee siirtopommia – kiikarissa kaksi Leijonat-peluria
- Urheilucast: Jokerit ja Tappara virittelevät jymykaappausta Kärpistä!
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- Leo Komarov: uusi joukkue!
- SK: HIFK kävi ryöstöretkellä toisessa Liiga-seurassa!
- Liigaan tähtäävä Mestis-seura jysäytti: ”Kolme kirjainta: NHL”
- HIFK:lle kaksi paljon kaivattua vahvistusta: Geneve-Servette lainaa kaksi pelimiestä
- Lähde: Eetu Koivistoinen palaa Liigaan!