Useampi NHL-lupaus jäi rannalle – nämä pelaajat putosivat kalkkiviivoilla MM-kisaryhmästä
Leijonat on nimennyt virallisen MM-miehistönsä ensi perjantaina alkaviin MM-kisoihin.
Voit katsoa valitut pelaajat klikkaamalla TÄSTÄ.
Osalla Leijonien pelaajista on takana raskas MM-leiri. Kaikki Pohjois-Amerikasta ja Liiga-finaaleista saapuneet pelaajat eivät joutuneet siellä käymään, mutta päävalmentaja Lauri Marjamäki näkee, ettei moisia vahvistuksia voinut jättää ulos.
Siksi monet alusta asti mukana olleet joutuivat pettymään, kun rankka kevät toi ainoastaan muutamat harjoituspelit ja kaksi EHT-turnausta.
Marjamäki muutti Leijonien kokonaisuutta merkittävästi viime viikonlopun EHT-turnauksesta. Vielä Ruotsissa pelanneiden, mutta MM-kisoista ulkopuolelle jääneiden lista on vahva, mikä herättää leijonafaneissa varmasti mielipiteitä.
Muun muassa NHL:n huippulupaukset Olli Juolevi, Henri Jokiharju sekä Urho Vaakanainen jäävät odottamaan MM-kisadebyyttiä ensi kertaan.
Myös loistavan kauden Liigassa pelanneet Juuso Puustinen ja Sami Sandell tiputettiin ulos.
Jotkut saattoivat odottaa Liiga-finaaleista lisää vahvistuksia. Esimerkiksi Julius Junttila ja Henrik Haapala eivät matkaa Tanskaan.
– Saatiin aika tarkka kuva Euroopassa pelaavista pelaajista ja varsinkin olympialaisten jälkeen tiedettiin missä kukin pelaaja menee. Haluan kiittää jokaista pelaajaa, joka oli neljän viikon aikana MM-leirityksessä mukana. Pelaajat pelasivat upeasti ja tekivät sitä kautta valinnat vaikeiksi valmennukselle, Marjamäki kommentoi MM-valintoja.
Kisakoneesta viime metreillä pudonneet:
Jonas Enlund (Sibir Novosibirsk) Juuso Ikonen (Brynäs IF) Henri Jokiharju (Portland Winterhawks) Olli Juolevi (TPS) Casimir Jurgens (Pelicans) Tuomas Kiiskinen (Växjö) Kristian Näkyvä (Linköping HC) Juuso Puustinen (JYP) Toni Rajala (EHC Biel-Bienne) Jere Sallinen (Örebro) Sami Sandell (Ilves) Urho Vaakanainen (SaiPa) Lähde: JääkiekkoliittoLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!