Tuore Lukko-vahti ei pelkää kotikaupungin paineita: ”Ei Turussakaan piiloon päässyt”
Rauman Lukko tiedotti perjantaina maalivahtitilanteestaan julkaisemalla Oskari Setäsen sopimuksen. Setänen siirtyy takaisin Raumalle TPS:stä kahden vuoden sopimuksella.
Setänen saapui TPS:n riveihin kaudeksi 2015-16 – samaksi sesongiksi kuin Eric Perrin, Tomi Kallio sekä Henrik Tallinder. Euralaislähtöinen veräjänvartija näki kolmen vuoden aikana läheltä, miten nämä kokeneet nimet omalla esimerkillään näyttivät eteen. Kun keski-iältään 40 vuoden hujakoilla pyörivät papat vetivät täysillä jokaisen harjoitteen ja vaihdon, ei kehdannut nuorempikaan osasto löysäillä.
Onko Lukossa vastaavia konkareita, jotka olisivat kykeneviä tällaiseen kurin ja järjestyksen ylläpitoon?
– Eiköhän ”Vahalla” (Ville Vahalahti) ole vielä sopimus ja ”Nikke” (Janne Niskala) teki sopimuksen. Siinä on heti kaksi, Setänen luettelee.
– Sitten on vielä ”Kertsi” (Janne Keränen). Kyllä sieltä sellaista johtajuutta löytyy, ettei kehtaa vetää vihkoon.
Rauma ei ole tunnetusti hirveän helppo paikka pelata, mikäli peli ei kulje. Kun kiekot eivät tartu, paikallislehden tekstiviestipalsta täyttyy kriittisestä palautteesta ja vielä muutama viikko sitten selkään taputelleet eivät lämpenekään ihan yhtä helposti.
TPS:n aikaan tilanne ei ollut Setäsen mukaan hirveästi helpompi.
– Ei Turussakaan piiloon päässyt jos huonosti pelasi. En tiedä hirveän monta maalivahtia, joka oikeasti alkaisi pelkäämään tilaisuutta. Siihen pitää asennoitua siten, että tämä on tosi hieno tilaisuus, Setänen paaluttaa.
– Jos toisinpäin kääntää niin kyllä sinusta aikamoinen sankari tehdään jos pelaat hyvin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!