Meneekö yli? Fani kuljetti matkalaukussaan kalan Nashvillestä Coloradoon – ”Tällä kertaa se ei ollut housuissani”
NHL:n runkosarjan voittanut Nashville Predators kärsi toissa yönä pudotuspelien ensimmäisen tappion, kun vastustaja Colorado Avalanche voitti kotonaan 5-3.
Predators-fanien synkän illan ilonaiheeksi nousi jäälle heitetty kissakala. Temppu on hyvin perinteinen Nashvillen seurahistoriassa, ja sai vieraskannattajilta suuret suosionosoitukset.
Stuntin takana oli henkilö lempinimeltään Catfish-Jake, joka oli tuonut kalan aina Nashvillestä asti. Hän saapui kaupunkiin lentokoneella ja kuljetti ”ystävänsä” matkalaukussa. Päästäkseen kalan kanssa jäähalliin, hän oli piilottanut sen saappaan sisälle.
– Tällä kertaa se ei ollut housuissani, tekijä kertoi Tennessean-lehdelle.
Catfish-Jakesta on kehittynyt Nashvillessä tunnettu hahmo. Hän heitti myös viime vuoden pudotuspeleissä kaloja jäälle, eikä uusin kerta tule jäämään viimeiseksi.
Kotiyleisö ei luonnollisesti tykännyt tempusta ja kasteli heittäjän oluella.
Preds fan throws catfish as his team is down 4-0.
Sweet timing.
He walked away shamefully and heard it all the way up the stairs and even got a beer shower.
Probably was just tired of smelling like fish
Sweet timing.
He walked away shamefully and heard it all the way up the stairs and even got a beer shower.
Probably was just tired of smelling like fish
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!
