HELSINKI. HIFK:n maalivahti Kevin Lankinen pelasi maanantaina yhden kevään parhaimmista peleistään, kun HIFK kaatoi Kärpät 4-1-lukemin ja tasoitti ottelusarjan tilanteeksi 2-2. Kevään parasta HIFK:ta ei kuitenkaan voitosta huolimatta nähty.

– Tulos oli hyvä. Otamme sen ehdottomasti tästä mukaan, mutta toinen erä varsinkin oli vähän vaikea meiltä. Ehkä ei puolustettu ihan niin hyvin, miten muuten olemme tänä keväänä puolustaneet. Toisaalta taas laskimme vain yhden maalin omiin ja se riittää. Tässä pelataan kuitenkin voitosta, eikä sen silloin tarvitse aina niin kaunista olla, Lankinen sanoi Suomikiekolle.

Lankinen oli maanantaina loistava, vaikka toki Kärpätkin auttoi HIFK-vahtia tuhlailemalla avopaikkoja.

– Vaikea sanoa oliko tämä mun kevään paras peli. Toivottavasti se paras peli on vasta edessä. Ehkä tämä oli tähän mennessä yksi parhaista. Kova peli oli ja paljon hommia. Maalinedustalla oli paljon hässäkkää. Oli kiva olla maalissa. Puolustajat hoitivat riparit hyvin ja auttoivat siinä, että näen kiekon. Se auttaa aina, Lankinen sanoi.

HIFK nosti maanantaina kokoonpanoon amerikkalaispuolustaja Joe Finleyn. Hänen roolinsa oli pitää Lankisen maalilla työrauha kunnossa.

– Oli kyllä kiva saada Joe takaisin kokoonpanoon. Hän tuo sellaista rauhaa ja varmuutta itsellekin tuonne maalille. Sen tietää, että kun Joe on kentällä, niin kukaan ei tule hyppimään silmille. Hän tuo varmuutta meidän pelaamiseen, Lankinen kehui amerikkalaisjättiä.

HIFK:lla on mahdollisuus keskiviikkona isoon ryöstöön. Jos Kärpät kaatuu Oulussa, pääsee HIFK yrittämään sarjan katkaisemista jo torstaina kotihallissaan.

– Ihan samoilla asetuksilla sinne lähdetään kuin tähänkin asti. Me ollaan tällä kaudella Oulussa jo voitettu ja tiedetään, että me pystytään siellä voittamaan hyvällä pelillä. Tästä on hyvä lähteä rakentamaan siihen seuraavaan peliin, Lankinen linjasi.

Ville Hirvonen

@hirvonenville