”Viime viikot ovat olleet vaikeita” – NHL:n suomalaispelaaja selviytyi yllättävästä mahdollisuudesta upeasti!

© Kuva: Getty Images

Kuten sivustomme taannoin kirjoitti, koki Columbus Blue Jackets -torjuja Joonas Korpisalo melkoisen draaman kaaren kamppailussa sensaatio Vegas Golden Knightsia vastaan.

Korpisalo torjui 37 kertaa ja valittiin ansaitusti ottelun ykköstähdeksi, kun Columbus voitti maalein 4-1. Flunssassa ollut ykkösvahti Sergei Bobrovski ei tuossa mittelössä pystynyt torjumaan, joten Korpisalo sai yllättävän mahdollisuuden maalilla.

Viime keväänä Leijonia Pariisin ja Kölnin MM-kaukaloissa edustaneelle suomalaistorjujalle onnistuminen tuli äärimmäisen hienoon paikkaan. Voitto oli NHL:ssä vasta kauden kuudes.

– Iso ottelu ja iso voitto joukkueelle ja tietysti myös minulle. Viime viikot ovat olleet vaikeita. Tuntuu kyllä hyvältä saada vihdoin voitto. Pystyin auttamaan joukkuetta. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, huojentunut Korpisalo oli myöntänyt.

NHL:ssä 14 peliä pelanneen ja AHL:n puolella kahdeksassa ottelussa torjuneen veskarin otteet vakuuttivat myös päävalmentaja John Tortorellan.

– Joukkue tykkää pelata hänen edessään. Totta kai tässä on matkan varrella ollut vaikeuksia siellä täällä, mutta tänään hän oli heti alusta alkaen erittäin varma, luotsi puolestaan kiitteli.

Suomalainen on onnistumisensa ansainnut, ja se tuli loistavaan saumaan näytönpaikkojen ollessa vähissä. Esimerkiksi tammikuun puolenvälin jälkeen pelejä on kertynyt vyölle ylhäällä vain viisi.

Lähteet: NHL.com/fi, Fox Sports