Suomalaistähden huikea putki päättyi – joutui tylyyn tulitukseen
Nashville Predatorsin suomalaismaalivahdin Pekka Rinteen huima voittoputki tuli päätökseen viime yönä Suomen aikaa, kun Predators hävisi kotonaan Toronto Maple Leafsille maalein 2–5. Rinne torjui ottelussa 23 laukausta.
Rinne oli voittanut peräti yksitoista edellistä pelaamaansa ottelua. Predatorsilla oli menossa vieläkin kovempi putki. Joukkue oli ottanut pisteitä peräti 15 viime ottelustaan, joista oli voittanut 14.
Toronton riveissä kymmenen ottelun poissaolon jälkeen kaukaloon palannut supertähti Auston Matthews teki maalin.
Maanantaina Rinne oli noussut erittäin harvinaiseen kerhoon, kun hän otti kauden 40. voittonsa. Tuolloin Rinteestä tuli NHL:n historiassa vasta seitsemäs maalivahti, joka yltää vähintään 40 voittoon kolmella eri kaudella.
Rinnettä pidetään erittäin varteenotettavana ehdokkaana voittamaan NHL:n parhaan maalivahdin palkinnon Vezina Trophyn. Rinne on NHL:n maalivahtitilastoissa kolmantena niin päästettyjen maalien keskiarvossa (2,26) kuin torjuntaprosentissa (92,9).
Voittojen määrässä Rinteen edellä on vain Tampa Bay Lightningin Andrei Vasilevski (42). Nollapelien määrässä Rinne on kärjessä kahdeksalla nollallaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa