SS: Liigan yllättäjäseura julkaisi ällistyttäviä talouslukuja – luvassa jopa historiallisen huikea tulos!
Liigassa viime kaudella hopealle yltänyt kuopiolainen KalPa on kertonut tekevänsä tällä tilikaudella mahdollisesti jopa ennätyksellisen suuren tuloksen, Savon Sanomat kertoo.
KalPa Hockey Oy:n toimitusjohtaja Toni Saksman kertoo yhtiön tekevän tältä tilikaudelta yli puolen miljoonan euron tuloksen. Viime kaudella KalPa ylsi 538 000 euron voitolliseen tulokseen.
– Pudotuspelien tuottoja ei ole budjetoitu, joten KalPaa odottaa vielä mukava lisä keväällä liikevaihtoon ja myös voitolliseen taloudelliseen tulokseen, Saksman sanoo Savon Sanomien jutussa.
KalPa kohtaa puolivälierissä viime vuoden finaalivastustajansa Tapparan.
– VIP-aitiot on jo myyty loppuun, KalPan markkinointipäällikkö Pasi Kuivalainen kertoo.
Varsinkin, jos Sami Kapasen luotsaama KalPa etenee puolivälieristä jatkoon, seura rikkoo viime kauden taloudellisen ennätystuloksensa kirkkaasti.
Tulos selittyy mm. hyvällä yhteistyökumppanimyynnillä sekä pelaajabudjetin alittamisella.
– Esimerkiksi saimme budjetoimattomia siirtokorvauksia emmekä käyttäneet koko pelaajabudjettiamme, Saksman kertoo.
LUE MYÖS:
- Näin Tomek Valtonen kommentoi Jokerien mahalaskua
- Jokerit jäi taas jyrän alle – SM-liigan kriisiseurojen taaperrus jatkuu
- Hämmentävä hetki Mestiksessä – maalilaulu yllätti kaikki
- Urheilucast väittää: JYP-tähdestä karmea tieto
- Liiga-jumbon kurimus kasvaa: kaksi kärkipelaajaa sivuun
- Jokerit: tähtihankinta jälleen ulkona kokoonpanosta!
- Suomalainen NHL-superlupaus siirtyi Pohjois-Amerikkaan ja pelasi yhden ottelun – sitten tuli treidi
- Hjallis Harkimon poika löysi uuden seuran Suomesta
- NHL-seurat vaihtokaupoilla – suomalaisvahdin lähtö paikattiin nopeasti
- HIFK kokeili uutta järjestelyä Nordiksella – Olli Jokiselta suora toive
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”