Patrik Laine ratkaisi, mutta sankari oli nelosketjun raataja – hattutamppu aivan uskomattomilla osumilla!

Patrik Laine sai kunnian ratkaista voiton Winnipeg Jetsille patenttiratkaisullaan voittolaukauskilpailussa Boston Bruinsia vastaan. Ottelun suurin sankari löytyi kuitenkin tällä kertaa aivan muualta.
Jets ei olisi koskaan päässyt jatkoajalle ja voittolaukauskilpailuun ilman Brandon Tanevin superiltaa. Jetsin nelosketjun laitahyökkääjä pelasi uransa ikimuistoisimman ottelun takomalla hattutempun Bruinsin maalivahdin Anton Hubodinin taakse.
Tanevin, 26, roolin ja aiemman uran huomioiden hattutemppu on lähes uskomatons suoritus. Tällä kaudella Tanev oli tehnyt ennen eilistä 55 ottelussa tehot 4+8=12 ja koko NHL-urallaan 109 ottelussa 6+10=16.
Mutta näinhän tuhkimotarinat syntyvät, täysin odottamatta ja yllättäen.
Kolme erilaista taidonnäytettä
Tanev aloitti tämän tarinan kirjoittamisen itselleen tyypillisellä tavalla, survomalla irtokiekon sisään maalin nurkalta. Aluksi tuomarit jopa näyttivät, ettei maalia hyväksytä maalivahdin häirinnän takia, mutta videotarkistuksen jälkeen tuomio muuttui.
Toisen erän alkajaisiksi Jets-luotsi Paul Maurice komensi nelosketjunsa jäälle tekemään sitä, mikä ketjun pääasiallinen rooli on: pelaamaan vastustajien parhaita vitjoja vastaan ja pitämään nämä nollilla.
Kun Jetsin työläiskentällinen oli saanut Bruinsin tähtivitjan hyökkäyksen poikki oman siniviivansa alapuolella, Tanev huomasi tilaisuutensa koittaneen. Tanev karkasi Bruinsin tähtisentteriltä Brad Marchandilta ja pääsi Andrew Coppin kanssa kahdella yhtä vastaan -hyökkäykseen. Hyökkäysalueelle päästyään Tanev leikkasi laidalta keskelle ja laukoi Jetsin 2–1-johtomaalin. Erä oli ehtinyt vanhentua vain 16 sekuntia.
Illan erikoinen, yksi kauden erikoisimmista maaleista, nähtiin kolmannessa erässä. Bruinsilla oli ylivoima, ja Jetsin puolustaja lähetti oman puolustusalueen nurkasta pitkän purkukiekon kaukalon vastakkaiseen nurkkaukseen. Tanev luisteli perään, mutta Bruins-vahti Khubodin jatkoi kiekon maalinsa takaa ränniin puolustaja Nick Holdenille. Tämä kuitenkin tunaroi laidan vieressä kiekon kanssa, ja se kimposi suoraan hyökkäysalueen keskelle Taneville.
Mitä teki Tanev? Laukoi suoraan yläpesään? E-hei.
Tanev lähti kiertämään maalia, kiersi etutolpalla puolustaja Danton Heinenin, ja toiselle tolpalle päästyään laukoi kiekon hölmistyneen Holdenin edestä Khubodinin taakse. Se oli samalla osoitus sekä Tanevin timanttisesta asenteesta että Holdenin todella löysästä puolustamisesta. Jets siirtyi alivoimamaalilla 4–3-johtoon.
Kaukalo täynnä hattuja
Jetsin kotiareenan Bell MTS Placen kaukalo täyttyi lippalakeista ja muista hatuista, kun villiintynyt yleisö hurrasi illan tähdelle.
– Aivan erityinen hetki ja uskomaton tunne. Ei tällaista osaa odotta, kun tulee peliin. Mutta tämä on osoitus siitä, miten hienosti joukkueemme pelaa ja millaista johtajuutta tässä joukkueessa on, Tanev hekumoi nhl.comin mukaan.
Jetsin kapteeni Blake Wheeler muistutti siitä, että Tanevin kaltaiset pelaajat eivät yleensä loista parrasvaloissa ja otsikoissa.
– Olen todella iloinen hänen puolestaan. Heidän ketjunsa homma ei ole kovin hohdokas. Heidän odotetaan menevän kentälle ja ottavan vastustajan parhaat pelaajat pois pelistä pelaamalla kovaa näitä vastaan. He ovat tehneet uskomattoman hienoa työtä koko vuoden, Wheeler sanoi.
Voittolaukauskilpailun jälkeen tullut 5–4-voitto tiesi sitä, että Jets nousi läntisen konferenssin kakkoseksi ohi Vegas Golden Knightsin. Bruins on pisteen perässä itäisen konferenssin kärkipaikkaa pitävästä Tampa Bay Lightningista.
Katso Tanevin NHL-uran ensimmäinen hattutemppu jutun alussa olevalta videolta.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tässä James van Riemsdykin uusi NHL-seura!
- Jesse Puljujärven siirtosaagassa käänne – tässä uusi seura?
- Liiga-seuran tehotykki: Uusi seura löytyi!
- Mitch Marnerilta viiltävä kuitti Torontolle – paljasti syyn Vegas-siirrolle
- NHL-supertähden loukkaantumisesta uutta tietoa: ”Tuskin pelaan enää”
- Carolina Hurricanes hankki tähtipuolustajan pelajaakaupalla NHL:ssä – isolla hintalapulla
- Mikael Granlundille jättipalkka – valitsi todellisen yllätysseuran!
- Kaapo Kähkönen löysi uuden osoitteen NHL:stä!
- Corey Perry löysi uuden NHL-seuran!
- Joel Armia löysi uuden seuran NHL:ssä!
- Colorado ja Columbus leipoivat jättitreidin NHL:ssä – tuore tähtihankinta sai lähteä!
- NHL-pistelingolta suora ilmoitus: maisema vaihtuu!
- Toimittaja: Joonas Rask vaihtaa Liiga-seuraa!
- Florida rysäytti kaksi vaihtokauppaa – Liigassa pelannut NHL-vahti haaviin!
- TPS jysäytti jättikaappauksen: Tähtihyökkääjä haaviin!
- Liiga jää taakse – pistelinko suuntaa Venäjälle!
- 18-vuotias NHL-superlupaus sai fanit sekaisin – valitsi eksoottisen pelinumeron!
- Michael Jolyn uusi joukkue selvisi!
- TSN: Mikael Granlundista iso paljastus!
- Nyt jysähti – Jevgeni Kuznetsov tekemässä paluun NHL:ään!