Liigasta tuttu venäläisvahti muistelee nuoruusvuosiaan: ”Harjoitusten jälkeen itkin”
Kuva: Juha Tamminen
New York Rangersin organisaatiossa pelaava maalivahti Aleksandar Georgijev saapui Suomeen ja Turkuun nuorena miehenä syksyllä 2014. Hän oli käynyt nuoruudessaan Fredrik Norrenan pitämässä maalivahtikoulussa, jonka tuomat kokemukset rohkaisivat lähtemään jalostamaan maalivahdin taitoja Suomeen.
Norrenan maalivahtikoulusta oli paljon hyötyä nuorelle venäläisvahdille, vaikka lähtötaso olikin aivan eri kuin muilla.
– Ensimmäisellä kerralla olin luultavasti huonoin maalivahti koko leirillä koska olin niin vanhan liiton tyyliä. Kaikki harjoitteet olivat paljon edistyneempiä kuin mitä Venäjällä oli tuohon aikaan, Georgijev muistelee NHL.comin haastattelussa.
– Ensimmäisenä vuonna vanhempani nauhoittivat jokaisen harjoitteen ja tein niitä koko vuoden Venäjällä. Kun seuraavana vuonna tulin takaisin, olin täysin erilainen maalivahti, jota kukaan ei tunnistanut jäällä.
Kun Georgijev aloitti maalivahdinuransa pienenä poikana, hänet laitettiin samoihin harjoituksiin kolme vuotta vanhempien pelaajien kanssa. Tuohon aikaan maalivahti oli venäläisessä jääkiekkokulttuurissa lähinnä joukon jatkona vedetty riippakivi.
Georgijevin lapsuudessa venäläiset maalivahtivalmentajat eivät olleet ajan tasalla muutenkaan. He saattoivat opettaa asioita, joita Neuvostoliiton legendaarinen maalivahti Vladislav Tretjak teki.
– Muut harjoittelivat ja minä tein sivussa kiertoja kokonaisen tunnin. Joidenkin harjoitusten jälkeen itkin, sillä se oli rankkaa.
– Olin onnellinen saadessani edes yhden torjunnan harjoituksissa. Saatoin juhlia sitä, koska he olivat niin paljon minua edellä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa