Huikeaa dominointia: Suomalainen NHL-lupaus viiletti jopa pörssikärkenä rapakon takana!
Kuva: Ilari Isotalo
Alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruutta tammikuussa 2016 juhlinut ja Winnipeg Jetsiin noin puoli vuotta aiemmin varattu pakki Sami Niku on ollut ilmiliekeissä AHL:ssä kuluvalla kaudella. Haapavedeltä lähtöisin olevan, pisteisiin pystyvän puolustajan vire on nyt konkretisoitunut tilastojen valossa.
Ensimmäistä kauttaan rapakon takana pelaava Manitoba Moose -tähti johti pakkien pistepörssiä miehekkäällä saldolla 13+33=46. Kakkospaikkaa miehittänyt Jacob MacDonald oli tosin vain pinnan ja kolmaneta keikkuva Matt Taormina kahden pisteen päässä.
Niku oli pelannut ennen sunnuntaita 64 ottelua ja lähimmät uhkaajat 62 ja 52 peliä.
Vaikka piste-ero pakkien pörssikärjessä olikin pieni, kummastuttaa Nikun vire toisenkin tilastofaktan vuoksi.
Hänen tehotilastonsa on nimittäin huikea +15, kun MacDonaldilla se oli pakkasella 22 pinnaa ja Taorminankin lukema on karu -19. Nikun suorituksen arvoa nostaa myös se, että kaikki ovat samantyylisiä pakkeja, kuten esimerkiksi pisteet osoittavat. Suomalainen on siis pystynyt nousemaan etenkin tehotilastossa täysin dominoivaksi.
Pitää muistaa sekin, että jenkeistä MacDonald pelaa AHL:ssä kolmatta kauttaan, Taormina sen sijaan teki sarjakaukaloihin ensimmäiset luistimenpiirtonsa jo kaudella 2008-09.
AHL:n sunnuntain kierros alkoi Suomen aikaa kello 20, joten pörssiin tuli muutoksia illan mittaan.
Edit klo 21.21: Binghamtonin pelissä tehoillut MacDonald nousi takaisin pakkien pörssikärkeen, jonka vuoksi otsikon sana ”viilettää” muutettiin muotoon ”viiletti”. Lisäksi tekstin aikamuotoja päivitettiin siten, että esimerkiksi toisen kappaleen ”johtaa” on päivityksen jälkeen ”johti”.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tämä ei lupaa hyvää: Oliver Kapasesta surkea havainto
- Vezina-finalistit julki: NHL:n paras maalivahti löytyy tästä kolmikosta
- Leijonat-hyökkääjä palaa Liigaan – TPS nappasi riveihinsä
- TPS hankki kovan paluumuuttajan – haaviin tuore pistepörssivoittaja!
- Lukko värväsi toisen Liiga-seuran varakapteenin
- Se oli siinä – Liigan kulttipelaaja teki kovan päätöksen!
- Pikkuleijonien mitalihaaveet murskaksi – karvas tappio MM-puolivälierässä
- Ilves-tähti katosi yllättäen kesken pudotuspelien – AL: nyt selvisi totuus
- Nyt se on varmaa: Liigan supertähti siirtyy Jokereihin!
- Hannes Hyvönen: Liiga-seura vaihtuu!
- IL: Raimo Helmisen SaiPa jysäytti hurjan kaappauksen – ”Kovemmat meriitit kuin Maxime Fortierilla”
- Jokerit räväytti: 15 pelaajakiinnitystä julki!
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- IL: HIFK kävi ryöstöretkellä Liigan välieräjoukkueessa – Olli Jokisella selvä teema
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- UC: Jokerit rysäytti jättihankinnan – nyt tuli karu tieto
- HPK rysäytti: Tiskiin 10 pelaajasopimusta – neljä uutta hankintaa
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut