HIFK:n Miro Heiskasen uskomaton kausi huipentumassa – pelaa älytöntä roolia, dominoi silti!
Kuva: Juha Tamminen
Välillä tuntuu, ettei HIFK:n huippulupaus Miro Heiskanen ole tästä maailmasta. HIFK pelasi raskaat ja sarjasijoituksen kannalta kriittiset kaksi ottelua Kärppiä vastaan viikonloppuna.
Heiskasen peliajat noissa kamppailuissa vuorokauden sisään olivat 28:03 sekä 28:55. HIFK voitti molemmat ottelut ja nuori huippupuolustaja iski tehot 0+3.
Keskiviikkona SaiPa karkasi Helsingissä 1-0-johtoon avauserässä. Ei aikaakaan, kun Heiskanen teki tämän upean nousun, ja tarjoili tasoitusmaalin. HIFK karkasi voittoon ja taistelee vielä kotiedusta viimeisillä kierroksilla.
Heiskasen rooli joukkueen viime hetken loistavissa otteissa on mieletön. Ja nyt puhutaan edelleen 18-vuotiaasta pelaajasta, mikä meinaa unohtua joka kerta, kun katsoo hänen pelaavan.
Nuoren tähden tilastot runkosarjasta ovat 29 ottelussa 11+12=23, +16. Tällä tahdilla täyden runkosarjan pelatessaan Heiskanen olisi ollut mielettömässä 47 tehopisteen tahdissa.
On selvää, että Heiskanen tulee olemaan todellinen riesa vastustajan joukkueelle pudotuspeleissä. Tämän tason lupaus kun on kaukalossa lähes puolet koko ottelusta, on HIFK:lla hyvät saumat voittaa illasta toiseen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!