Häntäpäähän jääneelle liigajoukkueelle tehokas vahvistus – ”On ominaisuudet olla vaarallinen”
Liigan häntäpäähän tällä kaudella jämähtänyt Vaasan Sport tiedotti nettisivuillaan, että yhdysvaltalainen William Rapuzzi siirtyy kotkapaitoihin kauden 2018-19 kattavalla sopimuksella. 28-vuotiaan laitahyökkääjän sopimus sisältää lisäksi seuran option kaudesta 2019-20.
Oikealta laukova Rapuzzi siirtyy Vaasaan Norjan pääsarjajoukkue Stavanger Oilersista. Hyökkääjä on lisäksi pelannut kolme kautta Sveitsissä, joten eurooppalainen kulttuuri ei tule hänelle yllätyksenä.
Rapuzzi on amerikkalaiselle pelaajalle yleiseen tapaan pelannut yliopistojääkiekkoa neljän vuoden ajan. Hän valmistui Coloradon yliopistosta kauden 2012-13 päätteeksi ja suuntasi vuodeksi ECHL:ään, jossa hänet palkittiin kauden 2013-14 parhaana tulokkaana.
Seuraavaksi vuodeksi tie vei Keski-Eurooppaan Sveitsin toiseksi korkeimmalle sarjatasolle. Kolmen kauden aikana hyökkääjä oli todella tehokas iskien EHC Vispin paidassa 128 ottelussa tehopisteet 76+98=174 ennen siirtymistään Norjan pääsarjaan.
– William on fiksu rightin puolen pelaaja, jolla on ominaisuudet olla vaarallinen hyökkäyspäässä. Lisäksi hän on loistava joukkuepelaaja ja kova tekemään töitä, kuvaili urheilutoimenjohtaja Markus Jämsä joukkueen sivuilla julkaistussa tiedotteessa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?