Eeli Tolvasen mykistävä temppu sai Jokerien luotsin hämilleen: ”Harvalta kaverilta tässä maailmassa näkee”
Kuva: Mikko Taipale/Jokerit
Jokerien superlupaus Eeli Tolvanen oli perjantaina valtavissa liekeissä, kun hänen joukkueensa passitti HK Sotshin laulukuoroon KHL:n pudotuspelien avauskierroksella. Jokerit rynni kahdeksan parhaan joukkoon voitettuaan Helsingissä 2-1 jatkoerän jälkeen ja voittojen ollessa lopulta 4-1.
Alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa vuodenvaihteessa ja olympiakisoissa helmikuussa pettynyt Tolvanen iski kummatkin maalit. Ne saivat Jokerien luotsi Jukka Jalosen kehumaan Nashville Predatorsin varausta joukkueen Soundcloud-tilillä ylväin sanoin.
– Toinen oli huikea yksilösuoritus, mitä aika harvalta kaverilta tässä maailmassa näkee. Tietenkin se vaatii maalille menemisen, Jalonen mietti viitaten jatkoerämaaliin.
– Eeli on luku sinänsä. Pelaaja, joka pystyy tiukkoja pelejä ratkaisemaan. Hienoa, että hän on meidän joukkueessa.
Jokerien sankariksi perjantaina nousseen NHL-varauksen kausi on ollut ristiriitainen. Aiemmin mainitut kummatkin arvokisaturnaukset päättyivät Suomen näkökulmasta pettymykseen, mutta toisaalta olympialaisissa Tolvanen mätti viidessä pelissä messevät tehot 3+6.
KHL:n pudotuspelien saldo on 5+0.
– Tietenkin se U20-kisojen jälkeinen aika oli vähän vaikeaa Eelille varmaan henkisesti ja fyysisesti palautua. Hän sai energiaa ja virtaa jo lähtiessä olympialaisiin. Hyvä onnistuminen siellä tuo totta kai itseluottamusta lisää. Se on näkynyt meidänkin peleissä ihan varmasti, luotsi kertasi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!