Tästä voi olla hyötyä olympialaisten ratkaisupeleissä? Etelä-Korean hurja temppu Leijonien etu!
Leijonat raivasi tiensä tiistaina olympiakiekon puolivälieriin, kun se löi kisaisäntä Etelä-Korean pudotuspelien avauskierroksella lopulta selvin 5-2-numeroin. Suomen avainpelaajiin kuului kaksi häkkiä tehnyt Petri Kontiola, joka nakutti ylivoimamaalit ensimmäisessä ja toisessa erässä.
Kun sinivalkoiset johtivat 3-0, näytti peli olevan ohi. Mutta mitä vielä – Etelä-Korea kampesi itsensä jopa maalin päähän, ja toiselle tauolle mentiin lukemista 3-2.
Lokomotivin pelaaja jakoi ansaitusti kiitosta sinnikkäästi taistelleelle isäntäjoukkueelle.
– Kaveri pelasi hyvin, hieno suoritus. Yleisö oli hyvin mukana ja tässä oli ison pelin tuntua, Kontiola myönsi Suomen Olympiajoukkueen Twitter-tilillä.
Petri Kontiola (2+0 @leijonat
"Kaveri pelasi hyvin, hieno suoritus. Yleisö oli hyvin mukana ja tässä oli ison pelin tuntua. Pieni herätyksen paikka toisessa erässä tuli. Kolmas erä oli sitten taas meitä: työtä tekevää ja nöyrää. Sillä me saimme voiton, kaksi maalia tehnyt."
"Kaveri pelasi hyvin, hieno suoritus. Yleisö oli hyvin mukana ja tässä oli ison pelin tuntua. Pieni herätyksen paikka toisessa erässä tuli. Kolmas erä oli sitten taas meitä: työtä tekevää ja nöyrää. Sillä me saimme voiton, kaksi maalia tehnyt."
Oskar Osala, Olympialaisten avauspelinsä jälkeen:
”Aika tärkeä ottelu. Korea teki pari hienoa ja ansaittua maalia. Me vähän mukavoiduttiin kolmen maalin jälkeen. Vähän rupesi jännittämään, mutta onnistuimme rauhoittamaan pelin hyvin.”
#PyeongChangFi #olympicteamfi
”Aika tärkeä ottelu. Korea teki pari hienoa ja ansaittua maalia. Me vähän mukavoiduttiin kolmen maalin jälkeen. Vähän rupesi jännittämään, mutta onnistuimme rauhoittamaan pelin hyvin.”
#PyeongChangFi #olympicteamfi
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa