Tässäkö on Suomen kuumin NHL-lupaus ensi kesän varaustilaisuuteen? ”Vahva, nopea, loistava pelikäsitys…”
Ensi kesän NHL:n varaustilaisuus on varmasti saattanut jo nyt olla monen suomalaisen huulilla. ”Syypää” siihen on vuonna 2000 syntynyt hyökkääjälahjakkuus Rasmus Kupari.
Esimerkiksi pelaajatilastoihin erikoistunut Eliteprospect-sivusto on koonnut suomalaisesta monia eri lähteitä, joiden mukaan kotkalaislähtöinen pelaaja varattaisiin NHL:ään ykköskierroksella arviolta jollain numerolla 6-23.
Kupari on murtautunut tällä kaudella Liigaan, ja kivenkovan Kärppien sotisovassa pinnoja on syntynyt hienosti 6+5 runkosarjan 33 kamppailussa.
Mestiksessä hän on kantanut Hermeksen paitaa viidessä ottelussa tehoin 1+3, ja ainakin eräässä runkosarjan SaPKo-ottelussa Kupari oli joukkueensa kirkkaasti näkyvimpiä ja kiekollisesti nokkelimpia taitureita.
– Rasmus pelaa 17-vuotiaaksi erittäin kypsästi. Hän pystyy pelaamaan sekä keskellä että laidassa, on vahva ja nopea luistelija, ja hänellä on loistava pelikäsitys, NHL:n Euroopan-toimiston johtaja Göran Stubb hehkutti NHL.comin suomenkielisen sivuston mukaan.
Kuten vasta vuonna 2000 syntynyt Kupari on näyttänyt esimerkiksi Liigassa, hän pystyy tekemään ”isojen miesten” seassa pinnoja hyvin.
– Hän pystyy luomaan tilanteita kovassakin vauhdissa, ja hänellä on hyvä maalivainu sekä hyökkäysvaistot. Toisaalta hän kantaa vastuunsa myös puolustussuuntaan. Hän luo maalipaikkoja fiksuilla syötöillä ja yllättävillä liikkeillä, Stubb sanoi alle 18-vuotiaiden MM-hopeamitalistista, jonka tehotilasto Liigassa on +5.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Uskomaton MM-trilleri! Nuoret Leijonat kaatoi USA:n – eteni mitalipeleihin
- Hannes Björninen: surkea uutinen!
- Näillä ketjuilla Nuoret Leijonat lähtee MM-puolivälierään – Aatos Koivu ulkona
- Nuorten Leijonien tehtävä vaikeutui – USA:lle jättiuutinen kuolemanpeliin!
- Liigan parhaaksi valittu puolustaja: uusi NHL-sopimus kouraan!
- Patrik Laineesta huippu-uutinen – takaportin kautta olympialaisiin?
- NHL-tähtiloistoa! Tässä on Ruotsin joukkue olympialaisiin
- NHL-supertähti ulos olympialaisista – latasi suorat sanat: ”Pelini tänä vuonna oli sen arvoista”
- Tässä Naisleijonien joukkue olympiaturnaukseen!
- Tässä USA:n olympiajoukkue – yksi NHL:n kovimmista maalitykeistä jäi pihalle!
- Urheilucast: Tappara teki jättikiinnityksen
- Leijonilta kova ratkaisu: NHL-pelaaja sivuun olympiajoukkueesta – nimettiin varamieheksi
- Suomalaishyökkääjä lähtee Pohjois-Amerikasta – palaa Liigaan!
- Yli 400 Liiga-ottelun hyökkääjä lähtee HPK:sta
- Patrik Laineen nimi liitettiin huimaan siirtoskenaarioon
- IS: Tästä syystä Aatos Koivun hyllytys oikeasti johtui
- Auston Matthewsista järkälemäinen siirtoehdotus – tässä supertähden tuleva seura?
- Kanadan olympiajoukkue: näin Macklin Celebrninin kävi!
- Ilves jysäytti ison maalivahtiuutisen!
- Näkökulma: Tätä vaaditaan, että Kärpät yltää keväällä pudotuspeleihin