Nyt on kova huhu! Kaleva: Kärpät haluaa NHL-ykkösvarauksen toisesta liigaseurasta
Kuva: Juha Tamminen
Liigaa ylivoimaisesti johtavan Oulun Kärppien peli on kulkenut koko kauden niin mallikkaasti, että joukkue ei varsinaisesti tarvitse enää vahvistuksia tämän kevään joukkueeseensa.
Oulussa ilmestyvä Kaleva kuitenkin tietää, että Kärpät tiirailee todella kovan luokan vahvistusta riveihinsä. Kalevan mukaan Kärpät on HPK:n nuoren tähtihyökkääjän Kristian Vesalaisen perässä.
”Kärppien linjana on etsiä sellaisia kotimaisia pelaajia, jotka jatkaisivat uraansa Oulussa myös ensi kaudella. Vesalaisen kohdalla seura on kuitenkin valmis tekemään poikkeuksen”, Kaleva tietää.
18-vuotias Vesalainen on NHL-seura Winnipeg Jetsin ensimmäisen kierroksen (24.) varaus viime kesältä. On todennäköistä, että Vesalainen lähtee jo ensi kesänä Pohjois-Amerikkaan.
Tällä kaudella superlupaus on nakuttanut HPK:n paidassa 42 ottelussa vakuuttavat tehot 19+19=38. HPK on käytännössä menettänyt mahdollisuutensa pudotuspeleihin. Hämeenlinnalaiset ovat kymmenen pistettä viimeisellä pudotuspelipaikalla majailevaa Ässiä perässä, ja Kerholla on jäljellä seitsemän ottelua.
Lue Kalevan alkuperäinen juttu tästä linkistä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa