Monestiko olette kuulleet urheilijoiden – tai muiden elämänalojen edustajien – suusta puoliväsyneen kommentin, että jos joku olisi vuosi sitten sanonut (aika voi olla myös viikko, kuukausi, puoli vuotta jne.) että näin tapahtuu, en olisi ikinä uskonut?

Yleensä tämä on vain smalltalkia, kun ei muutakaan keksitä kuvailemaan tuntoja esimerkiksi suuren menestyksen jälkeen.

Mutta Toronto Maple Leafsin puolustajan Justin Hollin kohdalla tämä fraasi pitää paikkansa täydellisesti. Hänen kohdallaan aikamääre vain on muutama päivä.

Kun Holl tiistaina juhli syntymäpäiväänsä, hänellä ei voinut olla aavistuksen häivääkään siitä, mitä hänen ensimmäiset päivänsä 26-vuotiaana toisivat tullessaan.

Keskiviikkona mies sai kutsun AHL-seura Toronto Marliesista ”ylös” Maple Leafsiin loukkaantuneen Roman Polakin tuuraajaksi. Joskus pelaajia kutsutaan NHL-seuran mukaan myös varmuuden vuoksi, täytemiehiksi, eikä Holl uskonut pelaavansa uransa ensimmäistä NHL-ottelua vielä silloinkaan, kun käveli Air Canada Centren uumeniin Marliesin varustekassin ja mailanipun kanssa.

Sitten Maple Leafsin mestarivalmentaja Mike Babcock ilmoitti uutisen: ”Pelaat tänään.”

Jo se oli Hollille häkellyttävä uutinen. Chicago Blackhawksin kesän 2010 draftin 2. kierroksen (54.) varaus oli viettänyt varauksen jälkeen neljä kautta Minnesotan yliopiston joukkueessa NCAA-sarjassa sekä kolme ja puoli kautta farmisarjoissa. Hollille oli kertynyt 173 farmisarja AHL:n ja 66 farmin farmin ECHL:n ottelua – mutta nyt unelma toteutui.

– Olen aina uskonut omiin kykyihini, mutta joskus täytyy tehdä vähän enemmän töitä saavuttaakseen sen, mitä haluaa. Mutta kun on uskoa, kaikki kääntyy parhain päin, Holl sanoi uutistoimisto AP:n mukaan.

Eikä tässä vielä kaikki

Ikään kuin tässä ei olisi jo tarpeeksi. Mies pääsee 26-vuotiaana, yli seitsemän vuotta varauksen jälkeen, vihdoin pelaamaan ensimmäisen NHL-ottelunsa.

Ehei. Ensimmäisen NHL-ottelunsa kolmannessa erässä Holl laukoi uransa ensimmäisen NHL-maalin. Maali jäi viimeiseksi ottelussa, jossa Toronto pöllytti New York Islandersia puhtaasti 5–0.

Ottelun toisen erän lopussa myös Travis Dermott oli iskenyt NHL-uransa ensimmäisen maalin. Dermott oli nostettu Marliesista vain vähän aiemmin, ja hänelle kyseessä oli uran yhdeksäs NHL-ottelu.

Edeltävänä viikonloppuna Holl oli pelannut AHL:n All Star -ottelussa – sinne hänet oli valittu Dermottin tilalle, koska tämä oli siirtynyt NHL-miehistöön.

– Tämä on melkein epätodellista. Mietit vaan, että hetkinen, mitä äsken tapahtui. Ja sitten tajuat, että se todella tapahtui. Siistiä, Holl sanoi keskiviikkona NHL-uransa avausottelun ja -maalin jälkeen.

Eikä tässäkään vielä kaikki

Holl sai jatkaa Maple Leafsin takalinjoilla, kun joukkueen pelit jatkuivat heti torstaina New Yorkissa Rangersin vieraana.

Ja, kun on alkuun päästy…

Holl laukoi legendaarisessa Madison Square Gardenissa ottelun ensimmäisen maalin, uransa toisen NHL-maalin toisessa ottelussaan.

Dermottin syötöstä, kuinkas muuten.

Samalla Holl kirjoitutti nimensä Maple Leafsin historiaan. Hänestä tuli Original Six -seuran historian ensimmäinen puolustaja, joka on tehnyt maalin kahdessa ensimmäisessä ottelussaan. Siis yli sataan vuoteen!

Ylipäätään edellinen kerta, kun Maple Leafsin puolustaja oli tehnyt maalin debyyttiottelussaan, oli lähes 40 vuoden takaa. 4. maaliskuuta 1978 Ron Wilson onnistui avaamaan maalitilinsä heti avausottelussaan.

– Nyt tämä todellakin on jo epätodellista. Tätä on vaikea pukea sanoiksi, Holl sanoi eilisen ottelun jälkeen nhl.comin mukaan.

– Tämä on suuri kunnia. Yritän vain pelata niin hyvin kuin osaan joka ilta ja auttaa parhaani mukaan joukkuetta voittamaan. Pelaan täällä niin kauan kuin minun annetaan pelata, Holl sanoi vaatimattomasti.

Alamäet on ansaittava

On helppo arvata, että ihan heti Hollia ei olla lähettämässä takaisin AHL:ään. Ne kaksi ottelua, jotka Holl on pelannut vaahteranlehtipaidassa, Maple Leafs on voittanut yhteismaalein 9–0. Holl on tehnyt kaksi maalia, ja hänen tehotilastonsa näyttää lähes käsittämätöntä lukemaa +5.

Kuten asiaan kuuluu, Holl on tietysti saanut huikean sisääntulonsa jälkeen kuulla paljon hyväntahtoista vitsailua sekä uusia lempinimiä joukkueen sisällä. Ehdottomasti osuvin miehen uusista liikanimistä on Holl of Fame.

Huikeasta startista huolimatta Hollin nimi tuskin koskaan päätyy jääkiekon kunniagalleriaan Hockey Hall of Fameen – mutta historiaa voi tehdä monella tavalla.

Hollin suureksi riemuksi hänen isänsä Jerry ehti katsomaan eilisen New Yorkissa pelatun ottelun muiden Maple Leafsin pelaajien isien kanssa. Poikansa ensimmäistä NHL-maalia isä ei ehtinyt todistamaan paikan päälle, sillä hälytys pelaamaan tuli niin pikaisesti.

Poika on selvästi ottanut oppia isänsä asenteesta ja sinnikkyydestä. NHL.com nimittäin tietää kertoa, että Jerry Holl on aikanaan polkenut pyörällä Alaskasta Meksikoon ja kirjoittanut matkasta kirjan ”Alamäet eivät tule ilmaiseksi”.

– Hän on hullu, poika kommentoi naurahtaen isänsä pyöräretkeä Maple Leafsin julkaisemassa haastattelussa.

Ehkä pojan 3,5 kautta alasarjoissa ovat verrannollisia isän polkupyörämatkaan. Ja raskaan kipuamisen jälkeen poikakin on nyt kovassa vauhdissa.

Katso Hollin haastattelu eilisen ottelun jälkeen jutun alussa olevalta videolta.
Katso Justin Hollin NHL-uran ensimmäinen maali tästä linkistä.
Katso Hollin NHL-uran toinen maali tästä linkistä.

FAKTA
Aiemmat NHL-puolustajat, jotka ovat tehneet maalin kahdessa ensimmäisessä ottelussaan:
Sprague Cleghorn (1918-19, Ottawa Senators)
Rick Lanz (1980-81, Vancouver Canucks)
Marcus Ragnarsson (1995-96, San Jose Sharks)
Taylor Fedun (2013-14, Edmonton Oilers)
Alex Grant (2013-14, Anaheim Ducks)

Lähteet: AP, nhl.com