NHL-huippuvalmentaja kertoo supertähden varaamisesta – puhkesi kyyneliin
Toronto Maple Leafs on noussut upealla tavalla NHL:ssä pohjamudista pudotuspelijoukkueeksi toista kauttaan joukkueessa valmentavan Mike Babcockin johdolla.
Kokeneen huippuvalmentajan lisäksi joukkueen uusi tuleminen kulminoituu vahvasti yhteen nimeen – seuran 2016 ykkösvaraukseen Auston Matthewsiin, joka varattiin ennen Patrik Lainetta.
Nyt Babcock kertoo paikalliselle medialle, että ykkösvarauksen saaminen oli hänelle tunteikasta, sillä hän tiesi, mitä Matthewsin kaltainen supertähti tulee tarkoittamaan joukkueen menestymisen kannalta.
Hänellä oli simppeli vastaus siihen, mikä on isoin syy Maple Leafsin tason nousemiselle hänen aikanaan. NHL:n varaustilaisuuden järjestys suoritetaan arvonnalla edellisellä kaudella heikointen menestyneiden joukkueiden kesken.
– No, me saimme Austonin. Muistan, kun pääsimme kolmen joukkoon (varausarvonnassa). Hypin ilmaan olohuoneessa. Kun saimme ykkösvuoron, itkin. Ihmiset eivät ymmärrä. Tarvitsemme todellisia pelimiehiä, Babcock kertoi toimittaja Kristen Shiltonille.
Ylistys nuorukaiselle on perusteltua, sillä Maple Leafs pääsi Matthewsin ensimmäisellä kaudella pudotuspeleihin kolmen vuoden tauon jälkeen. Myös tällä kaudella joukkue on todella vahvassa lennossa olemalla tällä hetkellä itäisen konferenssin kolmantena.
Joukkueen ykkössentteri Matthews on tehnyt uransa 129 runkosarjan ottelussa tehot 66+47=113.
Mike Babcock on #Leafs positive progress since he took over: "Well, we got Auston. But what if we don’t? I remember when we got to three [in the draft lottery], I was jumping up in the living room. When we got to one, tears. People don’t understand. You need real players."
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jarmo Kekäläisen apulais-GM tyrkyllä toisen NHL-seuran pomoksi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Lähde: Tshekkiläinen maalipyssy vaihtaa maisemaa – onko suuntana Liiga?
- Liigan pudotuspelit: JYPille heti karmea takaisku!
- Liigan pudotuspeliennakko – Ässät & Kiekko-Espoo: Voiko rumaa syöksykierrettä enää pysäyttää?
- Topi Niemelä: iso siirtohuhu!
- Juuse Saroksesta karmea uutinen!
- Liigan pudotuspeliennakko – Lukko & HPK: Ylivoimainen suosikki tarjoilee rajun kyykytyksen
- Ura ohi – yli 900 NHL-ottelun konkari iski luistimet naulaan!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- Leijonat-legendan pojan ura jatkuu Sveitsissä