Suomen miesten joukkue varmisti tiistaina paikkansa jääkiekon olympiaturnauksen puolivälierissä, kun se kukisti kisaisäntä Etelä-Korean hurjan trillerin jälkeen numeroin 5-2.

Ensimmäisen puolen tunnin perusteella ottelusta näytti tulevan Leijonille läpihuutojuttu, kun se oli lyönyt tauluun numerot 3-0 Petri Kontiolan kahdella ylivoimamaalilla sekä Miro Heiskasen uran ensimmäisellä olympiaosumalla. Ottelussa upeat tehot 0+3 kerännyt Eeli Tolvanen syötti jokaisen osuman.

Noiden maalien jälkeen Etelä-Korea kuitenkin tuli kuin varkain rinnalle, sillä toiselle tauolle lähdettiin tilanteesta 3-2, ja olipa turnauksen isäntäjoukkueella kaiken lisäksi luvassa kahden minuutin ylivoima päätöserän alkajaisiksi.

Kun Etelä-Korea ei onnistunut tasoittamaan, iski Suomi päätöserän ensimmäisellä ylivoimallaan taululle 4-2-lukemat Juuso Hietasen (1+1) onnistuessa. Viimeisen naulan tyhjiin iski Sakari Manninen.

Suomalaisten tehomies Tolvanen on turnauksen pistepörssissä omilla luvuillaan. Leijonien pelin päättyessä hän johti pistepörssiä upein lukemin 3+6, eli kolmen pinnan erolla ennen lähimpiä uhkaajiaan.

Suomi jatkaa turnausta puolivälierällä kivenkovaa Kanadaa vastaan jo keskiviikkona.