Leijonalegendan karu puheenvuoro: ”Jos on vaan hyväksyttävä, että tämä on tasomme”
Jääkiekkolegenda Veli-Pekka ”Vellu” Ketola oli ennen olympiaturnausta vakuuttunut siitä, että Suomi on yksi turnauksen ammattimaisimmista joukkueista. Ketola myös uskoi, että Leijonien vahva yhteinen historia ja pelitapa sekä viime kausien yhteiset kokemukset ovat sinivalkoisille iso etu suhteessa moneen muuhun joukkueeseen.
Toisin kävi. Leijonat lähti tylysti laulukuoroon hävittyään puolivälierän 0–1 Kanadalle.
[nosto tasoitus=”oikea”]Se on ihan selvä asia, että kun pelataan parhailla miehillä, Suomi ei ole mitaleilla.[/nosto]
– Nyt oli loistava mahdollisuus todelliseen jackpotiin, vähän tällainen tasoittava kierros. Se on ihan selvä asia tällä hetkellä, että kun pelataan parhailla miehillä, Suomi ei ole mitaleilla. Se nähtiin muun muassa World Cupissa. Silloin, kun parhaat ovat mukana, me olemme pikkumaa, Ketola latoo totuuden pöytään. Ketolan mielestä Suomen kansan menestysodotukset ovat tätä nykyä jopa vähän ylimitoitetut. – Ainahan kansa odottaa Leijonilta tulossa. Mutta jos totuus onkin se, että tämä on tällä hetkellä Suomen taso. Aika paljon kisoja on viime vuosina pelattu ilman mitaleita, Ketola pohtii. – Kärki on helvetin kova, mikä on karusti todettu viime kisoissa. Tulevissa MM-kisoissakin paljon riippuu siitä, millaisen ryhmän mikäkin joukkue saa kasaan. Ketola on huolissaan erityisesti suomalaispelaajien yksilötaidoista – osa-alueesta, jota on viime vuosina kilvan hehkutettu. Ketolan mukaan puolivälierässä näki, että Kanadalla oli paljon enemmän yksilötaitoa kuin Suomella. Näin siitä huolimatta, että yli 400 Kanadan parasta pelaajaa tahkosi samaan aikaan NHL:ssä. Suomella NHL-pelaajia on vajaat 40.[nosto tasoitus=”oikea”]Sitten kun meidän peli on eliminoitu, meidän yksilöt eivät riitä ratkaisemaan pelejä.[/nosto]
– Sitten kun meidän peli on eliminoitu, ja huippumaat eliminoivat sen aika hyvin, meidän yksilöt eivät riitä ratkaisemaan pelejä. Ei ole riittävän paljon niitä, jotka pystyvät ratkomaan. Jos viidellä viittä vastaan -peli hävitään jopa Etelä-Korealle, niin kertoohan se jostain, Ketola täräyttää.
Suomessa on puhuttu paljon siitä, että maajoukkueelle olisi kasvamassa uusi huipputaitava ja menestymään tottunut sukupolvi, joka tekee parhaillaan läpimurtoaan NHL:ssä.
Ketola muistuttaa jälleen kerran realiteeteista.
[nosto tasoitus=”oikea”]NHL:n pistepörssissä ei ole paljon suomalaisia näkynyt 20 parhaan joukossa.[/nosto]
– Täytyy ottaa huomioon, että muillakin on tulossa se uusi sukupolvi. Esimerkiksi NHL:ssä ei ole Jarin (Kurri) ja Teemun (Selänne) jälkeen paljon suomalaisia näkynyt pistepörssin 20 parhaan joukossa. Toki ne ovat vaan tilastoja, mutta jotakin nekin kertovat, Ketola huomauttaa.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- NHL paljasti: Näissä kaupungeissa World Cup 2028 pelataan
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Liiga-provot: Ei ole rimaa, jota Jukurit ja Sport eivät olisi innolla alittamassa
- Liigasta tuttu suomalaistähti vapaille markkinoille!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Supertähden veli rustasi NHL-sopimuksen
- Leon Draisaitl: surkea uutinen
- Kaapo Kakko iskussa – latoi kovat tehot
- Edmonton teki kovan ratkaisun – kallispalkkaiselle floppivahdille karu uutinen
- TPS:n Pride-kohu otti uusia kierroksia – näin Teemu Selänne reagoi
- IL: Liigan nopein pelaaja loikkaa kilpailijan riveihin!
- HIFK:sta tuttu Luke Martin vapailla markkinoilla – tällainen on hintalappu
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- IS: HIFK jysäytti pelaajahankinnan – tuttu mies Olli Jokiselle!
- NHL:ssä muhi megakauppa – Toronto sai tarpeekseen William Nylanderista?
- Liiga-seura julkisti pöyristyttävän kokoonpanon illan otteluun – Yle: kapteeni raivona
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia
- IL: Kulisseissa muhii jättiyllätys – Liigaan uusi seura?
- Tapparasta lähtenyt Roby Järventie: iso huhu!