Leijonalegendalta tylyä tekstiä Leijonien peluutuksesta – ”Kaikkien aikojen sauma hukattiin”
Jääkiekkolegenda Veli-Pekka ”Vellu” Ketola ennusti ennen Pyeongchangin olympiaturnauksen puolivälieriä, että Suomi ja Ruotsi kohtaavat välierässä ”moraalisen finaalin” merkeissä.
Peli osoitti arvaamattomuutensa niin Leijonille kuin rakkaan länsinaapurimme Tre Kronorille: Suomi hävisi Kanadalle 0–1 ja Ruotsi Saksalle jatkoajan jälkeen 3–4.
Vaikka Kanada-ottelusta on jo kulunut aikaa, pettymys heijastuu selvästi kymmenen arvoturnausta leijonapaidassa pelanneen Ketolan, 69, äänestä.
[nosto tasoitus=”oikea”]”Moni kovakin pelimies jäi ihan statistiksi.”[/nosto]
– Kaikkineen Leijonissa oli kovin vähän onnistujia. Omassa kirjanpidossani lasken onnistujiksi vain (maalivahti) Mikko Koskisen, (puolustaja) Sami Lepistön sekä (hyökkääjät) Eeli Tolvasen ja Petri Kontiolan, Ketola sanoo. – Molemmissa kunnon peleissä, eli Ruotsia ja Kanadaa vastaan, vastustaja oli parempi. Kanadaa vastaan meillä ei ollut edes kovin monta maalipaikkaa, ja puolustus ei riittänyt alkuunkaan. Koskinen antoi mahdollisuuden pelata voitosta, mutta emme pystyneet sitä saumaa käyttämään. Kanadalla oli enemmän yksilötaitoa ja se oli parempi joukkue, ei sitä faktaa pysty muuksi vääntämään, Ketola sanoo. Koko turnausta yhteen ynnäillessään Ketola näkee Suomen olleen liikaa ykkösketjun varassa. – Yhtä kenttää ruokittiin koko ajan, kun olisi pitänyt pelata vähän muidenkin ketjujen kautta. Muille ei annettu mahdollisuuksia onnistua ylivoimallakaan, kun nämä saivat vain jämäminuutteja ja -vaihtoja. Ja sitten, kun onnistumisia ei tule, se menee puseron sisään, Ketola analysoi. Ketola kokee, että epätasainen peluutus söi muiden kenttien pelaajien itseluottamusta.[nosto tasoitus=”oikea”]Nyt ruokittiin vain sitä yhtä kenttää ja annettiin sille itseluottamus.[/nosto]
– Jotenkin näkyi, että itseluottamus ei ollut sillä normaalilla tasolla, jolla se Suomella yleensä on. Moni kovakin pelimies jäi ihan statistiksi eikä saanut itsestään parasta irti. Nyt ruokittiin vain sitä yhtä kenttää ja annettiin sille itseluottamus. Se kenttä ei vaan riittänyt ratkaisemaan isompia pelejä.
– Sellainen tyypillinen suomalainen pelaaminen ei tullut ollenkaan esille, Ketola ruotii. Viidellä viittä vastaan emme saaneet pitkiä hyökkäyksiä Kanadaa ja Ruotsia vastaan, Ketola huomauttaa.
Ketolaa harmittaa erityisesti siksi, että nyt Leijonille, miksei muillekin eurooppalaisille joukkueille, oli pedattu ”kaikkien aikojen mahdollisuus” olympiakultaan. Tämä johtuu tietysti siitä, että NHL-pelaajat eivät osallistu olympiaturnaukseen.
[nosto tasoitus=”oikea”]”Kamala edes ajatella, mihin tämä olisi voinut johtaa.”[/nosto]
– Fakta on se, että NHL:ssä pelaa noin 400 Kanadan parasta pelaajaa (tarkalleen 423, lähde quanthockey.com) ja parisataa jenkkiä (246). Toista tällaista saumaa ei kovin äkkiä tule. Nyt oli mahdollisuus todelliseen jackpotiin. – Kamala edes ajatella, mihin tämä olisi voinut johtaa, Ketola huokaa. Legendan mukaan realiteetit on kuitenkin syytä tunnistaa ja tunnustaa. – Näyttää siltä, että meillä ei vaan ole riittävästi äijiä, jotka pystyvät laittamaan kiekkoa maaliin viidellä viittä vastaan pelattaessa, Ketola miettii.LUE MYÖS:
- Benjamin Rautiainen: NHL-tilanne muuttui merkittävästi
- Aitio: Jokereiden ympärillä muhii nyt valtava siirto
- Benjamin Rautiainen säväytti heti NHL-seuran matkassa – selässä legendaarinen pelinumero
- Olli Jokinen näki tarpeeksi – HIFK:ssa täysremontti
- Onko Tappara etsimässä uutta vahvistusta? Näin vastaa Kari Jalonen
- Montreal Canadiens iski pöytään kaksi sopimusuutista – Stanley Cup -mestarille rahakas diili
- Sopimus purettu – nuori puolustaja ulos Pelicansista
- Pitkälle NHL-uralle jatkoa – Carolinan mestarikapteeni sai jatkosopimuksen
- Kaupattu pistetykki löi rahoiksi NHL:ssä – tuntuva palkankorotus
- NHL:ssä rysähti vielä yksi kahdeksan vuoden mittainen sopimus!
- Lähtö tuli – TPS:stä tuttu pelaaja vapaille markkinoille
- KooKoo saa huippuvahvistuksen
- Urheilucast: Patrik Laine löytämässä uuden seuran NHL:stä – ”Kiinnostus molemminpuolista”
- Jokereilta pelaajavaihto – hyökkääjä sisään, toinen ulos
- Iso kaappaus Liigassa: Petteri Lindbohm löysi uuden seuran
- Pekka Jormakka paljasti podcastissa: tässä uusi osoite!
- Ville Peltonen nostettiin Sveitsissä kyseenalaisen listan kärkeen
- Jokereille jättimäinen takaisku – tähtihyökkääjä pitkään sivussa!
- Patrik Laineen vaimolta vihiä tulevasta
- Iso kunnia – Leijonien tähti valittiin jättiseuran kapteeniksi!