Kanada toipui painajaismaisesta välierästä ja vei pronssia oudossa matsissa – ”Sirkushuvi”
Olympiaturnauksen pronssiottelussa kohtasivat Tsekki ja painajaismaisen välierätappion kokenut Kanada. Molemmat joukkueet halusivat päättää turnauksensa voittoon, mutta lopulta Kanada oli parempi maalein 6-4.
Ensimmäinen erä pelattiin kanadalaisten komennossa, kun vaahteranlehtipaidat repivät eron vastustajaansa jo 3-1:een. Erä antoi viitteitä siitä, että ottelusta syntyisi todellinen trilleri, mutta tempo laski huomattavasti toisessa erässä, jonka aikana maaleja ei nähty.
Rankan olympiaturnauksen pelanneet joukkueet tarjosivat päätöserässä sirkushuveja yleisölle, kun maaliverkot heiluivat yhteensä kuusi kertaa. Vaikka Kanada antoikin tsekkiläisille siimaa tulla otteluun mukaan, ei se luopunut kahden maalin johdostaan.
Kanada pelasi yllättävän passiivisen päätöserän ja tyytyi hyökkäämään vain vastahyökkäyksillä. Tsekki pyristeli vastaan viimeisille sekunneille asti, mutta paremmasta joukkueesta ei ollut lopulta epäselvyyttä.
Ottelun suuria hahmoja olivat tehot kaksi maalia tehneet Chris Kelly ja Andrew Ebbet.
– Sirkushuvi, ottelua TV5:lla selostanut JP Jalo kuvaili pronssimatsia.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leviääkö norovirus nyt olympiakylässä? Näin joukkueen ylilääkäri Maarit Valtonen vastasi SuomiKiekolle
- Vahvistus tuli: NHL:stä lähtöpassit saanut Juho Lammikko palaa tuttuun seuraan
- SuomiKiekon tiedot: Kaikki Naisleijonien pelaajat päässeet pois karanteenista!
- Norovirus levisi olympialaisissa – yksi joukkue eristetty!
- Nämä Liiga-pelaajat valittiin olympialaisiin – yhdellä maalla hurja edustus Suomesta
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!