700 Liiga-ottelua pelannut konkari lopettaa uransa – siirtyy juniorivalmentajaksi
Liigassa seitsemäntenä majaileva SaiPa ilmoitti tehneensä kaksi merkittävää juniorivalmennussopimusta. A-junioreiden vetovastuun ottaa Kari Martikainen ja B-junioreiden päävalmentajaksi hyppää peliuransa lopettava Ville Hämäläinen.
Martikainen saapuu tehtävään Sveitsistä, jossa hän on ollut tällä kaudella Fribourg-Gotteronin A-junioreiden päävalmentaja. Edelliset kaksi kautta hän työskenteli seuran edustusjoukkueen apuvalmentajana.
Martikainen voitti pelaajaurallaan Suomen mestaruuden kolmesti Jokereiden paidassa. Hän juhli urallaan myös Sveitsin mestaruutta Zürichissä. Martikainen oli osa vuoden 1999 Leijonia, joka sijoittui MM-kisoissa toiseksi.
– Perhesyyt tuovat minut takaisin Suomeen. Olen kolmen vuoden ajan elänyt etäsuhteessa, jonka aikana on tullut perheenlisäystäkin. Poikani pelaa tulevan kauden Sveitsissä Rapperswilin joukkueessa ja aikuinen tyttäreni asuu omillaan. Muu perhe muuttaa Lappeenrantaan, Martikainen kommentoi.
Sopimus on mallia 1+1.
Tällä kaudella Brittein saarilla pelannut Hämäläinen palaa puolestaan kotikaupunkiinsa ja kasvattajaseuraansa. Hämäläinen ottaa vastuulleen B-juniorit. Tällä kaudella Hämäläinen on pelannut Braehead Clanin joukkueessa.
– On ollut pidemmän aikaa selvää, että suuntaudun valmennuspuolelle peliurani päätyttyä. Olen erittäin otettu ja kiitollinen mahdollisuudesta aloittaa valmennusura kotikaupungissa ja kasvattajaseurassa, Hämäläinen kommentoi.
Hämäläisen sopimus on kaksivuotinen.
- Suomi ei jäänyt yksin – toinenkin MM-kisamaa boikotoi Venäjää!
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Tässä Petteri Lindbohmin uusi joukkue!
- Jättipäätös – Turku uhkaa vetäytyä MM-kisaisännyydestä!
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?