HIFK:n paitaan Sportista palannut puolustaja Markus Kankaanperä nousi tiistaina joukkueensa Kärpät-ottelun ensimmäisessä erässä tapetille ikävällä tavalla. Kovaotteisen peruspakin karu kiekon menetys johti oululaisten 1-2-maaliin.

Kun Kankaanperä menetti kiekon helsinkiläisten hyökkäysalueella, rokotti Kärppien tehokaksikko Charles BertrandJulius Junttila virheestä syntyneestä vastaiskusta maalin merkeissä välittömästi.

Tilanteesta voit katsoa Ruudun videon täältä.

Maali syntyi HIFK:n kannalta äärimmäiseen ikävään aikaan, juuri ennen ensimmäistä taukoa.

Ottelu oli tämän uutisen julkaisuhetkellä toisessa erässä. HIFK ei takaiskusta horjunut ainakaan tuon periodin alussa, sillä se onnistui tasoittamaan pelin 2-2:een.