Oilersille kävi kömpelösti, kun Jesse Puljujärveä kohdeltiin oudosti – asiantuntijalta järisyttävää tekstiä!
Edmonton Oilersin tupaan on satanut lunta myrskyn lailla parissa viime ottelussa. Kolmen mittelön tappioputkessa viilettävän lauman putken huipensi kaksi edellistä kotimittelöä, jotka se hävisi kummatkin 0-5. Kaiken kukkuraksi kauteen kovin odotuksin viime kevään menestyksen jälkeen lähtenyt joukkue on sukeltanut syvälle jatkopaikan ollessa kaukana ainakin nyt.
Toisaalta joukkueen leirissä on myös tapahtunut hyviä asioita. Syksyn masentavan AHL-komennuksen jälkeen NHL:ään noussut Jesse Puljujärvi on ollut rohkea, ennakkoluuloton ja ennen kaikkea tehokas. Edellisessä taistelussa Los Angeles Kingsiä vastaan hän kilautti pikkumustan ylärimaan ollen yksi öljypaitojen värikkäimpiä hyökkääjiä.
Samaa on jatkunut läpi kauden. Hyökkääjä on nakuttanut taalajäille noustuaan Oilersissa kahdeksan häkkiä ja yhteensä 11 pinnaa, myös tehotilasto on komea +9. Suomalaisen plusmiinus-saldo on itseasiassa peräti toiseksi paras koko joukkueessa, heti pakki Darnell Nursen jälkeen.
Nyt Oilers Radio Networkin analyytikko Bob Stauffer kehui Puljujärveä CBC:n haastattelussa vuolain sanoin, koko kauden osalta.
– Kun Leon Draisaitl ja Drake Caggiula olivat aivotärähdysten takia pois lokakuussa kolme viikkoa, eikä Oilersilla ollut tuolloin Jesse Puljujarveä ja Jujhar Khairaa kokoonpanossa säännöllisesti, hidastui Edmontonin hyökkäys, Stauffer latasi viitaten Puljujärven farmikomennuksiin, ja jatkoi heti vastapainoksi:
– Puljujärvi näyttää selkeästi merkkejä (tästä) ja kun heillä on lisäksi Caggiula ja Draisaitl, he kykenevät toteuttamaan tätä nopeampaa tyyliä.
Kommentit ovat luonnollisesti lupaavia. Oilersin kevään jatkohaaveiden kannalta olisi äärimmäisen tärkeää, että joukkue pystyy kyseistä pelitapaa toteuttamaan jatkossakin.
Kaudeksi 2015-16 Edmontonin peräsimeen tullut Todd McLellan halusi jo tuolloin valmentaa joukkuetta, joka on kova, nopea ja tukeva.
Tämä pelityyli on toistaiseksi johtanut vuoristoratamaisiin tuloksiin, sillä ainakin nyt viime kevään pudotuspelipaikkaa on seuraamassa odotuksiin nähden katastrofi – ellei ääni kellossa muutu.
LUE MYÖS:
- Benjamin Rautiaiselta jäätävä viimeistely NHL:ssä – upotti Florida Panthersin
- Näin Tomek Valtonen kommentoi Jokerien mahalaskua
- Jokerit jäi taas jyrän alle – SM-liigan kriisiseurojen taaperrus jatkuu
- Hämmentävä hetki Mestiksessä – maalilaulu yllätti kaikki
- Urheilucast väittää: JYP-tähdestä karmea tieto
- Liiga-jumbon kurimus kasvaa: kaksi kärkipelaajaa sivuun
- Jokerit: tähtihankinta jälleen ulkona kokoonpanosta!
- Suomalainen NHL-superlupaus siirtyi Pohjois-Amerikkaan ja pelasi yhden ottelun – sitten tuli treidi
- Hjallis Harkimon poika löysi uuden seuran Suomesta
- NHL-seurat vaihtokaupoilla – suomalaisvahdin lähtö paikattiin nopeasti
- MTV Urheilu: Jori Lehterän tilanteesta uusi tieto – nyt tuli suoraa tekstiä: ”Asiat ovat tosi huonosti”
- IS: Nyt tuli tieto Jori Lehterästä – tämä on hänen suunnitelmansa
- Urheilucast: tässä on Ilveksen ensi kauden päävalmentaja!
- Näkökulma: Olisiko tästä miehestä Jokereiden pelastajaksi?
- Jokerit julkaisi tiedotteen Tomek Valtosesta
- Urheilucast: Liigan suurseura haluaa Jori Lehterän – ”Kääntää kaikki kivet”
- Lätkäpodi: Raimo Helminen yhdistettiin Liigan suurseuraan – ”Sen verran olen kuullut”
- Urheilucast: Nämä Liiga-seurat havittelevat Jori Lehterää – ”On tehnyt jo konkreettisen tunnustelun”
- Tapparan pistelinko jäi ilman NHL-paikkaa
- Urheilucast: Tappara virittelee isoa hankintaa – ”Euroopan-tason laatuhyökkääjä”