Nyt puhuu NHL:ssä ja AHL:ssä hurjaa pompottelua kohdannut suomalaistähti – antoi mielenkiintoisia kommentteja
NHL:ssä yksi puhuttavimpia suomalaispelaajia on viime aikoina ollut Columbus Blue Jacketsin maalivahti Joonas Korpisalo. Suomea viime kevääänä MM-kisoissa Pariisissa ja Kölnissä edustanut kassari on nimittäin ollut melkoisessa hississä taalajäiden ja AHL:n välillä.
NHL:ssä kymmenen ottelua ja farmissa Cleveland Monstersin paidassa viisi mittelöä pelannut Korpisalo ei miellä kohtelua tylyksi. Joidenkin korvaan kun liikehdintä NHL:n ja AHL:n välillä useamman kerran viikon sisään saattaisi kuulostaa pompottelulta.
– On siitä ollut hurjasti apua. On hyvä saada farmin puolella pelejä ja pitää pelituntumaa yllä. Harjoitukset eivät kuitenkaan aja samaa asiaa, Korpisalo mietti NHL.comin suomenkieliselle sivuston haastattelussa.
– Pelit ovat aina erilaisia ja niistä oppii ihan omanlaisiaan juttuja. Ja peleistä saa itseluottamusta, mikä on kaikkein tärkeintä, porilaislähtöinen 23-vuotias torjuja jatkoi.
Samoilla linjoilla Korpisalon kanssa on myös hänen maanmiehensä ja virkaveljensä Juuse Saros. NHL:ssä 11 ja AHL:ssä yhdeksässä ottelussa torjunut alle 20-vuotiaiden maailmanmestarikaan ei koe liikuttelua sarjasta toiseen tylyksi.
– Minusta se on ollut positiivinen juttu. Reissaamista on tietenkin ollut paljon, mutta oman pelaamiseni kannalta on hyvä saada mahdollisimman paljon pelejä alle. Kun pelaa enemmän, pääsee paremmin rytmiin kiinni eikä peliä tarvitse ajatella niin paljon.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-superlupausta uhkasi 20 vuoden vankeustuomio – nyt syyttäjä teki ison ratkaisun
- Artemi Panarilta paljastus Rangersista: ”En tiedä, pitäisikö minun sanoa tätä, mutta…”
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?