Nuorten Leijonien maalitykki ihastutti NHL-seuran – ”Epäonnista, että päättyi näin”
Aapeli Räsäsen nimi ei ollut suurelle yleisölle tuttu ennen nuorten MM-kisoja. Pohjois-Amerikassa yliopistosarjassa pelaava hyökkääjä iski Suomelle neljä maalia ja nousi turnauksen aikana jopa ennakoitua isompaan rooliin.
Nuorukainen antoi kovat näytöt Edmonton Oilersille, joka varasi Räsäsen vasta kuudennella kierroksella kesällä 2016. Osakkeet ovat varmasti nousussa seuran sisällä.
– Nämä ovat kovia pelejä, joissa pelataan oman ikäluokan parhaita vastaan koko maailmassa, mikä on loistava haaste, Räsänen kertaa turnausta NHL.comin haastattelussa.
Räsäsen neljä maalia oikeuttivat Suomen putoamisen hetkellä turnauksen maalipörssin kolmanneksi parhaaseen lukemaan.
19-vuotias Tapparan kasvatti ei kuitenkaan erotu kentällä pikkukikoilla, vaan työnteolla.
– Pelaamiseni ei ole säihkyvää. En tee hienoja maaleja, mutta taistelen kulmissa ja pelaan maalinedustalla. Pyrin pelaamaan koko kentän peliä ja voittamaan aloituksia. Tätä peliä pelaan, ja kaikki maalit ja syötöt tulevat sitten sen päälle, sentteri linjaa.
Räsänen pelaa toista kauttaan Pohjois-Amerikassa. Hänen omien sanojensa mukaan uusi kiekkokulttuuri on opettanut hänet pelaamaan fyysisemmin ja nopeammin. Näiden MM-kisojen jälkeen ura juniorimaajoukkueessa tulee päätökseen.
– Matka on ollut pitkä tämän ryhmän kanssa. Aloitimme alle 16-vuotiaiden maajoukkueessa näiden hyvien jätkien kanssa. Me pelasimme hyvää kiekkoa ja on erittäin epäonnista, että tämä päättyi näin, Räsänen kertasi pettymystä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa