NHL:n sensaatioseuran käsittämätön lento vain jatkuu – ”Emme edes tajua, mitä oikein tapahtuu!”

NHL:ään täksi kaudeksi liittynyt Vegas Golden Knights on pelannut alusta asti erittäin vahvasti, mutta vuoden loppurutistus oli joukkueelta jotakin aivan käsittämätöntä.
Kultaiset ritarit menettivät kahdessatoista vuoden viimeisessä ottelussaan yhden vaivaisen pisteen. Yhden! Edellisen kerran joukkue on hävinnyt tasan kuukausi sitten, joulukuun ensimmäisenä päivänä.
Lähes jokaisessa ottelussaan Vegas rikkoo joitakin tulokasjoukkueiden ennätyksiä. Niin myös viime yönä, kun Vegas löi kotiottelussaan Toronto Maple Leafsin maalein 6–3. Niin kahdentoista ottelun pisteputki kuin yksitoista voittoa saman kalenterikuukauden aikana ovat tulokasseuran uusi ennätys.
Viime yönä nähtiin myös Golden Knightsin historian ensimmäinen hattutemppu. Siitä vastasi ruotsalaishyökkääjä William Karlsson. Ottelun kolmannen maalinsa Karlsson teki näyttävällä syöksyllä, jonka päätteeksi huitaisi kiekon tyhjään maaliin.
Karlsson, 24, on yksi niistä pelaajista, joille maisemanvaihto Las Vegasiin on tehnyt erittäin hyvää. Kahdella edellisellä kaudella ruotsalainen sai Columbus Blue Jacketsissa kasaan yhteensä 15 maalia. Nyt 37 ottelun jälkeen häkki on heilunut Vegasin paidassa jo 20 kertaa.
– Ympäristön vaihtaminen voi olla pelaajalle hyväksi. Täällä olen saanut paljon mahdollisuuksia. Mielestäni olen pärjännytkin ihan hyvin. Mutta minulla on kaksi loistavaa ketjukaveria, jotka tekevät hommat minulle helpoksi, Karlsson ylisti Reilly Smithiä ja Jonathan Marchessaultia nhl.comin mukaan.
– Minä vain tiedän, milloin syötöt tulevat minulle ja milloin eivät. Hyvin usein he yrittävät syöttää minulle, Karlsson kertoi.
Marchessault taas sanoi, ettei oikein edes tajua, mitä Vegasissa on nyt meneillään.
– En tiedä, mitä täällä nyt tapahtuu. Me vain löydämme keinot voittaa joka ilta. Tämä on ehdottomasti ollut yksi parhaista vuosistani. Pelaaminen on todella hauskaa juuri nyt. Emme yritä hirveästi tai liikaa, vaan teemme vain oikeita asioita, Marchessault kommentoi.
Vegasin suomalaishyökkääjä Erik Haula teki voitto-ottelussa jo kauden 14. maalinsa.
Katso Karlssonin illan ensimmäinen ja kolmas maali sekä miehelle historiallisen hattutempun kunniaksi ojennettu palkinto allaolevista twiiteistä.
Oh, if we could Be Like Karlsson
Be Like Karlsson, Be Like Karlsson
Again we try
Just need to fly
For just one day if we could
Be that way
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ruotsalaistähti puolustelee pelaamistaan KHL:ssä: ”Yritän vain elättää perheeni”
- HIFK:ssa ja Kärpissä kiekkoillut puolustaja: uusi seura
- Pelicansin tähtihyökkääjä vaihtaa seuraa Liigassa! MTV Urheilu: Tässä uusi osoite
- HIFK:stä tuttu pistelinko uuteen seuraan – KHL:n tähtisikermä poimi riveihinsä
- Lähde: Rikard Grönborg vahvasti ehdolla uuteen päävalmentajapestiin
- Jatkoaika: Kiekko-Vantaan edustusjoukkue menetti tärkeän kumppanin – yhteistyösopimus purettu
- Tässä HPK:n kapteenisto alkavalle Liiga-kaudelle
- Kolminkertainen Stanley Cup -mestari sai valmennuspestin
- Kohti seuraavaa turnausta – tältä näyttää Nuorten Leijonien joukkue
- Suomalaisvalmentaja nimettiin NHL-huippupestiin
- Ilvekseltä karu tiedote
- Nähdäänkö Jani Hakanpää pian Kärpissä? Kultaleijonalta suora vastaus IL:lle
- Jokerit-tähti: seura vaihtuu!
- MTV Urheilu: Liiga-seuran harjoituksissa yllättävä näky – huippunimi mukana!
- Aitio: Jokerit valmistelee isoa liikettä kulisseissa!
- Raati on puhunut: tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa
- Jokerien maalitykki: Uusi seura
- Veli-Matti Savinainen saapui TPS:ään – teki heti yhden huomion
- Huima arvio: Tässä NHL:n 2000-luvun tähdistöketju!
- Lähde: HIFK:n entinen supertähti lähtee NHL:stä!