NHL-superlupaus hyllytettiin, ohi mennyt lukuisia farmijyriä – ”Fanimme saattavat olla vihaisia tästä”
New York Islanders kärsii parhaillaan pahoista hyökkäyspään loukkaantumista ja joukkue on pakotettu nostamaan AHL:stä lisävahvistuksia NHL:n puolelle.
Farmista tammikuun aikana NHL-kutsun on saanut hyökkääjät Tanner Fritz, Steve Bernier ja viimeisimpänä kovanyrkki Ross Johnson.
Yhtäkään edellämainituista pelaajista ei pidetä Islandersin pitkäaikaisena tulevaisuuden toivona, eikä yksikään heistä ole realistinen paikkaaja loukkaantuneelle tähtihyökkääjälle Josh Baileylle.
NHL-faneja on tällä kaudella hämmentänyt, minne on hävinnyt viime kaudella sensaatiomaisesti Islandersin kärkiketjuihin tiensä raivannut hyökkääjälupaus Josh Ho-Sang, joka takoi viime sesongilla 21 NHL-peliin 10 tehopistettä (4+6).
Islandersin kesän 2014 ensimmäisen kierroksen 28. vuorolla valittu Ho-Sang on jäänyt pahasti jumiin AHL:ään, eikä peliaikaa ole tullut toivotulla tavalla. Hän joutui viime viikolla katsomaan joukkueensa Bridgeport Sound Tigersin ottelun nöyryyttävästi katsomon puolelta.
– Fanit voivat olla vihaisia, koska hän ei ole täällä. He näkevät hänen taitonsa, he katsovat tilastoja. Ymmärrän sen. Mutta miksi Fritz sai mahdollisuuden? Miksi Bernier nostettiin ylös? Näin rakennat organisaation, vastuullisuudella. Niin se täytyy tehdä, Islandersin päävalmentaja Doug Weight kommentoi Ho-Sangin kohtaloa Newsday-lehdelle.
Baileyn loukkaantuminen olisi ollut Ho-Sangille mahtavan paikka luoda viime kauden tapainen magia tähtisentteri John Tavaresin kanssa.
– On todellinen harmi, että hän ei ole pelaamassa Tavaresin kanssa, kun ”Bails” loukkaantui. Meillä oli kuusi jätkää loukkaantuneena. Se olisi ollut hänelle loistava mahdollisuus. Joshin pitäisi olla tuohtunut itseensä, Weight sanoo.
Islanders-johto ei kuitenkaan halua palkita AHL:ssä 20 ottelua tehoin 5+10=15 pelannutta nuorukaista, erityisesti sen takia, koska hän on joutunut AHL:ssä istumaan ”poppariosastolla”.
– Meidän maailmannäkemyksestä voidaan väitellä myöhemmin. Mutta fakta on se, että meidän täytyy katsoa miten pelaajat suoriutuvat Bridgeportissa – ja hän on ollut katsomossa. Joten AHL:n katsomosta nostaminen NHL:n ykköskenttään – mitä hän oppii siitä? Se on iso, iso osa tätä, pelaajaurallaan 1238 NHL-ottelu tehoin 278+755=1033 pelannut Islanders-luotsi perustelee päätöstään.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Ben Blood: iso paljastus!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Kaapo Kakko: Tämä osa-alue Leijonien saatava kuntoon Kanadaa ja Yhdysvaltoja vastaan
- NY Rangers hankki uuden puolustajan NHL:ssä
- Veli-Matti Savinaisen kasetti keitti pahasti yli – hurjat jäähyminuutit
- Nyt näytti pahalta: Antti Raanta loukkaantui
- KooKoo löi tiskiin tärkeän jatkosopimuksen – ”Erittäin iso palanen”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- HS: Jokerit vahvistuu Liigan mestaripuolustajalla!