Liigaseura päästi kulttihyökkääjänsä pois – uusi seura kerrottaneen jo pian
Kuva: Juha Tamminen
Vaasan Sport ja seuran kulttihyökkääjä Filip Riska ovat purkaneet sopimuksensa, Sport kertoo nettisivuillaan.
Liigassa jumboksi jämähtänyt Sport on jo menettänyt mahdollisuutensa selviytyä pudotuspeleihin, joten se päätti antaa urallaan rutkasti menestystä maistelleen Riskan, 32, hakea loppukaudeksi uutta seuraa.
Todennäköisesti, kuten viime aikoina on saatu huomata, Liiga-seurojen tyhjennysmyynneissä pois päästettäville pelaajille on jo uusi seura tiedossa. Riskan uudesta osoitteesta voitaneen odotella uutisia jo tänään tai viimeistään huomenna.
Tähän viittaa vahvasti myös Sportin urheilutoimenjohtajan Markus Jämsän lausunto.
– Halusimme antaa Filipille mahdollisuuden lähteä hakemaan uusia tuulia ja mahdollisuuksia uralleen. Olemme kiitollisia kaikesta, mitä hän on tehnyt tämän yhteisön eteen ja toivotamme hänelle onnea tulevaisuuden taisteluihin, Jämsä kommentoi seuran nettisivuilla julkaistussa uutisessa.
Riska on syntynyt Pietarsaaressa, ja miehen kasvattajaseura on IFK Lepplax. A-juniori-iässä Riska siirtyi Sportiin ja pelasi seurassa myös Mestistä.
Kahden kauden JYP-visiitin jälkeen Riska palasi vielä kahdeksi vuodeksi Sportin Mestis-miehistöön. Kaudeksi 2008–09 Riska suuntasi jälleen Jyväskylään ja voitti ensimmäisen liigakautensa päätteeksi JYPin kanssa Suomen mestaruuden.
Riska viihtyi JYPissä kevääseen 2012 asti, minkä jälkeen siirtyi neljäksi kaudeksi Rauman Lukkoon. Nyt menossa oli toinen Liiga-kausi Sportissa ja joukkueen varakapteenina.
Riska on voittanut urallaan kaksi Suomen mestaruutta (JYPissä 2009 ja 2012) sekä kaksi pronssia (JYP 2010, Lukko 2014). Romuluinen voimahyökkääjä on usein ollut erittäin tärkeässä roolissa juuri kevään pudotuspeleissä. Todennäköisesti joku keväällä menestystä hamuava joukkue julkistaakin pian Riskan sopimuksen.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kanadan MM-joukkueelle huonoja uutisia
- Lehti: Maalitykki Reid Gardiner vaihtaa seuraa
- Leijonista tuttu Robert Leino: uusi seura
- Leijonille huippuvahvistus – viime MM-kisojen ykköstähti liittyy joukkueeseen
- Sveitsin mestaruus ratkesi hurjalla tavalla – Leijonat-hyökkääjä maalinteossa
- NHL-fiasko! Dallas Starsin suomalaistähdet kesälomille
- Leijonat taipui avauksessa – Tshekki iski kylmän suihkun EHT-turnauksessa
- Liigan pronssipelissä murskalukemat – SaiPa kylvetti Ilveksen
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- Lähde: Ruotsalainen tehopuolustaja palaa Liigaan yli kuuden vuoden tauon jälkeen!
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Jokereille iso takaisku? Lähde: Tähtivahvistus löytänyt toisen työpaikan
- Liigan supertähti Simon Hjalmarsson: uusi seura