Artturi Lehkoselle huippu-uutisia NHL:ssä – Montreal saamassa huikeat vahvistukset!
Montreal Gazette kirjoitti taannoin, että alkuvuodesta jääkiekon alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden voittanut Victor Mete ja loukkaantumisista kärsinyt Ales Hemsky palaavat joukkueen vahvuuteen harjoituksissa. Habsin vajaan viikon mittainen tauko peleistä päättyy ensi yönä Boston-otteluun.
Kummankin paluu ennemmin tai myöhemmin on taatusti kova asia Canadiensille, sillä esimerkiksi edellisen kerran joulukuun alussa St. Louis Bluesia vastaan pelannut Mete teki hyvällä tavalla hävytöntä jälkeä Buffalon MM-jäillä. Lue linkin takaa lisää.
Hemsky puolestaan oli merkattu vielä perjantaina Habsin kotisivuilla ”no contact” -pelaajaksi, joten hänen paluunsa ajankohta treenien lisäksi peleihin on luonnollisesti vielä auki.
Palaa Hemsky tai ei, on Montrealin hyökkäysketjuissa tapahtumassa pieniä muutoksia. Habsin nettisivuilla kerrottiin, että Artturi Lehkonen olisi nousemassa jopa ykkösketjuun Max Paciorettyn ja Philip Danaultin kanssa.
Kun Lehkonen pelasi aiemmin kolmosketjussa, muuttuisi sekin – nyt muotoon Alex Galtshenjuk–Jonathan Drouin–Charles Hudon. Ykkös- ja kolmosketjut olivat kirjoittamassamme muodossa myös joukkueen kotisivujen uutisessa.
- Yhdestä maasta kajahti poikkeava ulostulo – pääministeri toivotti Venäjän tervetulleeksi MM-kisoihin!
- Suomi sai lisää seuraa – kaksi uutta maata Venäjä-boikottiin!
- Suomi ei jäänyt yksin – toinenkin MM-kisamaa boikotoi Venäjää!
- MM-kisamaa torjuu Venäjän – pelaajille ei viisumeita!
- Urheilucast: Tappara viemässä kilpailijan parhaan pistemiehen!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves saman Liiga-tähden kimpussa – tarjouskilpailu käynnissä!
- Näiden NHL-megatähtien rinnalle Nikita Kutsherov haluaa – nimet paljastuivat!
- Nikita Kutsherov haluaa vaihtaa NHL-seuraa – paljasti syyn: ”Kyse ei koskaan ollut…”
- Jääkiekkoliitolta jyrkkä linjaus Venäjästä – kaikki keinot käyttöön!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikola solmi uuden sopimuksen – tässä tulevien kausien seura
- Ismo Lehkonen listasi Liigan parhaat areenat – yllättävä kärkikolmikko: ”Siellä haisee jääkiekko”
- IS: Olli Jokista viedään Jokereihin – ”On selvä homma”
- Lähde: Jokerit virittelee vaihtokauppoja – ollut yhteydessä useisiin seuroihin!
- Liiga-seura näytti ovea kahdelle pelaajalle – yli 400 ottelun konkari nyt tarjolla!
- Olli Palola: lähtöpassit Liiga-seurasta
- Urheilucast: Jori Lehterälle lyötiin isot rahat pöytään – kaksi seuraa asialla!
- Jokerit teki kovan hankinnan – 43 tehopisteen puolustaja Helsinkiin
- Lähes 300 AHL-ottelun puolustaja siirtyy Liigaan!
- Jättisponsorille riitti – ulos MM-kisoista!
- Expressen: Liiga-seura luopumassa tähtihankinnastaan?